Top Social

STEFAN'S STEAKHOUSE

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Black angus -karjan sisäfileestä valmistettu 200g burgerpihvi, cheddar-juustoa, rucolaa, kurkkua ja tomaattia, aiolia ja parmesan-maustettuja maalaisranskalaisia 

Käytiin tänään syömässä Tampereen Stefan's steakhousessa! Ajatuksena oli kokeilla jotain uutta raflaa ja tää oli kyllä todella tasokas paikka. Tykkäsin kyllä! Palvelu oli todella ystävällistä ja henkilökuntaa oli riittävästi. Myöskään ruoan tekemisessä kestävä aika ei ollut kohtuuton, vaikkakin oli juuri vappu ja kyseinen ravintola oli lähestulkoon täyttynyt pöytävarauksista. Ja mikä sijainti!! Voin kuvitella, miten ihana kesällä on istuskella ulkona olevissa pöydissä Tammerkosken varrella. Tilattavien annosten hinnat oli kyllä huomattavat, mutta eihän ulkona tuu jokapäivä syötyä. Ainakaan meillä!

Tästä alkaa tulla meille oikeestaan jo hiljattain tapa - että vapun aikaan käydään ravintolassa syömässä. Mulla on usein pyhät töitä, kuten tänäkin vuonna. Kuitenkin halutaan jollain tapaa juhlistaa näitä pyhiä ja yhteisiä vapaita, joten mikäpä parempi vaihtoehto kuin hyvän ruoan parissa. Me ainakin ollaan sellasia hyvänruoan ystäviä. Tulee niin paljon laitettua ihan perus kotiruokaa, että on ihana välillä vain tilata jotain aivan muuta ja nauttia valmiiksi tehdystä ruoasta. Pahoittelut vielä kuvanlaadusta, koska puhelin.

Oletteko käyneet kyseisessä ravintolassa? Mitä tykkäsitte?
Palataan asiaan vapun jälkeen. Ihanaa vapunaikaa teille kaikille! <3

SATU

Related Post:

  • HAPPY NEW YEAR FOR EVERYONEBe yourself and love yourself, do what you love and always remember to dream, never give up The year 2017 will be best! Heippa! Uudenvuoden vietto meillä tapahtui aika minimalist… Read More
  • INFLUENSSA AIKA JA SAIRASPÄIVIÄTerkut täältä sairastuvan keskeltä! Täällon oltu niin kuumeessa kun flunssassa ja yskässä, mutta onneks mä alan olla vihdoin jo tervehtymään päin. Huomenna ois tarkoitus palata töi… Read More
  • KEVYT KOSKETUS TUKHOLMAAN Muutama viikko takaperin sain kosketusta Ruotsin maaperältä ennestään vieraasta kaupungista Tukholmasta, joka onkin maan pääkaupunki. Olihan tää kaupunki ihan toistaluokkaa, m… Read More
2 kommenttia on "STEFAN'S STEAKHOUSE"
  1. En oo koskaan käynyt tuola, mutta tota voisin kyllä ehdottaa miehelle, kun käydään yleensä kerran kuussa "treffeillä" jossain ravintolassa vähän hienommin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä kokeilemassa! Erityisesti kesällä varmasti ihana, kun pääsee ulos syömään siihen Tammerkosken ääreen! :-) Ihanaa kevättä!

      Poista