Top Social

Image Slider

MISTÄ MUN AAMUPALA KOOSTUU?

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016


Ajattelin, että teitä vois kiinnostaa miltä mun tavanomainen aamupala näyttää ja mitä mä ylipäätänsä aamuisin syön! Ei sanontaa - aamupala on päivän tärkein ateria - turhaan peräänkuuluteta, sillä tää pitää ainakin mun kohdalla kyllä aivan täysin paikkansa. Ne aamut jolloin en syö riittävästi näkyy kyllä aika pian energianpuutteena ja väsymyksenä. Yksinkertaisesti ne vaan lähtee hitaasti liikkeelle - ilman energiaa ja hyvääoloa. Ja keskittyminen kaikkeen on todella hankalaa.


Mulla on oikeastaan viisi juttua, mitkä yhdistyy väistämättä aamulla:


1 ) PUURO, Ja tarkemmin vielä sellainen Nalle neljänviljanpuuro!

2 ) MARJAT JA HEDELMÄT, Näitä tulee nautittua niin puuron päällä, smoothiessa ja sellaisenaan. Riippuu aamusta ja siitä, onko niitä tuoreena / pakkasessa .

3 ) SMOOTHIE, Tän teen myös fiiliksen mukaan, ihan omilla resepteillä. Mutta lähes poikkeamatta juon jonkunlaisen aamuisin! Tällähetkellä tuoreista mansikoista saa aivan super hyvää ja makeaa - ilman lisättyä sokeria.

MANSIKKASMOOTHIE:
Banaani // Maitorahkaa 1prk // Vaniljaskyr 1prk // Mansikoita // Maitoa 2 - 2,5 dl // Cashew pähkinöitä kourallinen
¤ Laita kaikki tehosekoittimeen ja sekoita.

4 ) KAHVI, Aamukahvia riippuen siitä, mikä työvuoro on. Aamuvuoro päivinä ei tuu juotua kotona, koska työmatka kestää sen 10-15 min, jonka jälkeen mä hörppään heti töissä kupillisen. Muuten mä juon tän aamupalan yhteydessä.


5) APPELSIINIMEHU, Yksinkertaisesti parasta aamuisin. Ihanan raikasta ja erityisesti sellanen mehu, mikä sisältää hedelmälihaa. Mehulinko vois olla huippujuttu.

SATU

LOPULTA KAIKELLA ON TARKOITUKSENSA

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016
Tähän lauseeseen päädyin, kun aloin miettiä menneitä aikoja. Niitä hetkiä kun viimekerran tuntui raskaalta ja ylivoimaiselta selviytyä juuri sinä hetkenä. Mietin, mitä silloin tein että selviydyin. Taustalla on niin paljon haastavia tilanteita ja heikkoja hetkiä, mutta miten ylitin ne? Tai oikeasti, selviydyinkö edes? Tarvitsiko vastoinkäymisistä edes aina ylipäätänsä selviytyä?


Oon aina ollut todella positiivinen ja elämäniloinen ihminen, eikä ne isoimmatkaan vastoinkäymiset elämässä oo mua heilauttaneet mitenkään päällensä. Tiiättekö silleen, että alkaisin horjua ja sortua väärille raiteille. Oon aina onnistunut pitämään itseni niinsanotusti kaidalla tiellä ja pystynyt potkiin vastaan. Nyt kun työt stressaa paljon ja tämä alkaa vaikuttaa myös normi arkeen, sitä on alkanut miettiä onko tällä joku tarkoitus?

Mun elämässä on tapahtunut ihan hirmusesti hyviä asioita ja oon paiskinut monet kerrat töitä asioiden eteen, minkä myötä myös saavuttanut paljon. Silti, mun elämä ei oo ikinä ollut pelkästään kukkien keskellä tanssimista. Oon kokenut mun elämässä paljon myös vastoinkäymisiä ja haasteita, jotka on vahvistaneet mua ihmisenä ja opettaneet mulle paljon. Oikeastaan mä tunnen ajattelevani jollain tapaa pidemmälle, entä mun ehkä tarvitsisi. Musta on tullut tosi syvällinen ja ajattelevainen ihminen. Oon näin jälkikäteen tajunnut, että ehkäpä tällä kaikella on ollut lopulta tarkoituksensa. Loppujen lopuksi kaikki vastoinkäymiset on tasoittuneet, lähipiirin ihmisten asiat jollain tapaa hoituneet, ajatukset tapahtumien myötä toivottavasti selkeytyneet ja virheistä opittu. Itsekin oon kaiken tän keskellä oppinut, ihan valtavasti. Ehkä mun ei oo lopulta tahdottu toistavan näitä samoja virheitä. Ehkä tää kaikki on lopulta kuulunut mun elämään, jotta ymmärtäisin kyseisiä asioita paremmin ja voisin saada niistä vahvuutta?

No entäs sit nää työt ja päivittäiset askareet, minkä vuoksi oon stressannut? Tätä mä oon miettinyt. Mikä tän tarkoitus on? Musta tuntuu jälleen niin haastavalle ja väsyneelle, sille etten saa annettua itestäni riittävästi. Sille etten vaan yksinkertaisesti riitä. Välillä jopa tuntuu, että kun yrittää antaa itsestään vielä vähän enemmän, niin lopulta saakin annettua vain vähemmän. Pitäisikö yrittää rauhoittua ja luottaa siihen että antaa riittävästi? Että yrittää olla antamatta enemmän ja lopettaa ylisuorittamisen. Ehkäpä. Kaiken tän keskellä ihminen jossain vaiheessa romahtaa. Tästä on puhuttu yhen mun ihanan uuden Tampere-ystävän kanssa enemmänkin. Nimenomaan siitä, että ei ylenomaisella yrittämisellä lopulta enää jaksa. Jossain vaiheessa vaan menettää otteen ja jää sen kaiken alle. Tukehtuu eikä saa happea tai ei edes tunne sitä. Ihminen lamaantuu, eikä tunne enää mitään. Sitäkö tässä odotellaan? Vai mitä?


Ehkäpä tarkoitus nimenomaan onkin yrittää olla antamatta enemmän. Uskoa siihen että antaa riittävästi. Luottaa siihen, että kaikki järjestyy, eikä yrittää muokata kaikkea ympärillä olevaa paremmaksi. Tietysti joitain asioita voi edesauttaa, mutta yleensäottaen yrittää olla yrittämättä liikaa. Tää on tällaselle mun luontoiselle ihmiselle vähän hankalaa, sillä koen tän alan työt tärkeäksi ja nää ihmiset on vaan niin lähellä mun sydäntä. Jos näkee että joku tarvitsee aidosti enemmän, niin sitä vaan yrittää tehdä enemmän. Ehkäpä tässä todella onkin kyse vain tietystä balancesta tän kaiken välillä. Että vaikka haluaakin tehdä työtä sydämellä, että osaa kuitenkin yhdistää sen myös järjen kanssa? Tiedäppä tätä. Mutta yhden asian tiedän. Elämä antaa vinkkejä kaiken aikaa, kunhan niitä vain osaisi lukea. Lopulta kuitenkin kaikella on tarkoituksensa. Siitä mä olen varma.

Ja siitä, että lopulta meidän ei ehkä ole tarvinnutkaan aina selviytyä. On turha silti odottaa, että asiat korjaantuvat aina itsestään, sillä tiedän että kaikessa on aina opittavaa ja sisäistettävää. Uskon vaan, että yksinkertaisilta tuntuvat asiat mutkittuvat jouduttua oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Onhan selvää, että kaikilla meillä ne vastoinkäymiset ovat erinlaisia. Toisista selviämme helposti, kun taas sama tilanne toisella tuottaa päänvaivaa. Oman hyvinvoinnin ja tasapainon löytymisen vuoksi, on vaan yritettävä luottaa tilanteeseen ja siihen, että sä riität. On yritettävä miettiä, voinko tehdä asialle jotain tai edesauttaa siitä ylipääsemistä? Oletko onnellinen ja hyvinvoiva vai jotain aivan muuta? Tämä on ratkaisevaa. Jos vastasit jälkimmäisen, mieti -  mikä tarkoitus asialla voi olla? Onko tilanteessa jotain sisäistettävää? Ehkäpä tilanne korjaantuukin ajanmyötä tämän avulla. Tunnista heikkoutesi ja yritä kääntää ne voimavaraksi. Nyt mäkin yritän niin. Tän hetkisten ajatusteni myötä lupaan yrittää olla antamatta enemmän. Luottaa siihen että mä riitän. Koska kyllähän me riitetään, jokainen sellaisena kuin ollaan.


"Näen sen, mitä kuuluu nähdä.
Tunnen sen mitä kuuluu tuntea.
Ja päädyn sinne, minne kuuluu päätyä."


SATU

NE AAMUT, JOISTA TEILLE KERROIN

lauantai 23. heinäkuuta 2016
Muistatteko, kun viimekuussa näihin aikoihin hehkutin teille uskomattoman kauniita kesän aamuyön tunteja? Tällöin en rehellisesti osannut kuvitella, että ne voisivat olla vielä paljon sitäkin enemmän. Seuraavat kuvat ovat toiselta yöltä ja taivas oli vielä edellistäkin värikkäämpi. Siis kattokaa näitä värejä! Jos en tekis vuorotyötä, niin tää ois jääny näkemättä. Kukapa meistä herää klo 04.30- 05.00 aikaan katseleen, miltä taivas näyttää. Mutta voin nyt vihdoin todistaa, että näinä aamuina taivas näytti ihan uskomattomalta!

On aamuja jotka on sumuisia ja synkkiä, sit niitä peruskirkkaita sinisiä ja jotain muuta. Mutta nää värikkäät painii kyllä mun mielestä aina ihan omassa sarjassaan. Tällaisina hetkinä sitä vaan istuu mielellään hetken rauhassa, teekuppi kädessä ja vilttiharteilla, viileällä parvekkeella ihaillen taivasta. Ja mikä hiljaisuus ja rauhallisuus tähän aikaan aamuyöllä on. Onneksi oli kamera laukussa, koska monesti ne tilanteet joissa sitä tarvitsee tulee ihan yllättäen. Mutta nyt annan kuvien puhua puolestansa! :-)









SATU

STOPPI UUPUMUKSELLE

perjantai 22. heinäkuuta 2016
Mulla on tapana pitää vaihde päällä kaiken aikaa ja suunnitella kokoajan uusia suunnitelmia ja menoja. Matkustaa, ja tehdä jo ennen matkoja seuraavia matkasuunnitelmia. Pakko silti myöntää, että oon ollut töihin palaamisen jälkeen todella väsynyt ja stressannut ihan kaikesta. Mun on pakko todeta myös se, että mun muisti toimii välillä miten sattuu ja unohtelen asioita. Omaan virkeyteen joutuu kiinnittämään huomiota päivittäin, jotta asiat tulee hoidettua kuten pitää, eikä virheitä tapahdu. Työpäivien jälkeen tuntuu, että on aivan poikki. Ei oo energiaa tehdä asioita, joita ennen piti itsestäänselvyytenä. Tällähetkellä voin rehellisesti myöntää että suoritan aika paljon asioita mun arjessa. En pysty nauttimaan treeneistä kaikenaikaa, vain joinain päivinä. En pysty keskittymään blogiin täysillä, vaan kuvia ja keskeneräisiä postauksia kertyy pohjalle ties miten paljon. Sit on vielä nää kaikki muut asiat vapaa-ajalla, mitä tulee huolehtia. Enkä muuten oo mikään helpoin ihminen tällähetkellä, kun mun tunnetilat huojuu sinne ja tänne.

Jonkun aikaa oon yrittänyt miettiä, että mitä tässä tekis ja paininut sen ajatuksen suhteen, että jos noi ilmat kirkastuis ja sais sitä kautta energiaa. Työt jatkuu samalla työmäärällä ja kesä itseasiassa ehkä jokseenkin vielä kiireisemmin, koska kesätyöntekijät. Viime syksynä taisin jättää muutaman kerran levyt päälle kotiin, kun ei vaan aivot toiminut. Tän jälkeen vireystila on ollut kyllä huomattavasti parempi! Onneksi tällasia tilanteita ei ole enää tapahtunut, mutta oikeasti huomaa, miten ympärillä olevien ihmisten asiat monesti unohtuu eikä edes ymmärrä kysyä, miten toisella menee. Sitä on vaan niin syvällä omassa mielessään ja siinä ajatuksessa että kaiken saa hoidettua kuten ennen. Uutta opiskelijan arviointia luvassa ja jatkuvaa kahden ryhmäkodin välillä pomppimista vuorosta toiseen. Vuorot on yhtä suorittamista, koska niin vähän henkilökuntaa. Kuten varmasti muuallakin hoitotyössä. Tuntuu, että nyt stressaa ja aivan kaikki. Kun tulee yksikin uusi asia, joka täytyy hoitaa, alkaa ahdistaa. On niin väsynyt jatkuvaan suorittamiseen ja kun sekään ei riitä, vaaditaan vielä paljon enemmän. Asukkaat vaativat juttuseuraa, omaiset enemmän aikaa asukkaille, haluaa hoitaa niin ettei tarvitsisi kuulla negatiivista palautetta vai kun ei. Aina löytyy jotain sanottavaa, mitä täytyisi tehdä erilailla. Ja eilen töihin pyöräillessä, mulla alkoi yhtäkkiä kamala korvakipu. Sit kävin nyt aamusta työterveyslääkärillä ja se sanoi, et mun vas.korvasta oli puhjennut tärykalvo - ei siis korvatulehdusta. Jospa noi määrätyt tipat auttais tähän! Kuten huomaatte, elämä tälläkään puolen ei ole aina ruusuilla tanssimista, joten toivottavasti ymmärrätte tämän myötä paremmin hiljaisuutta bloginpuolella!



Mitä nyt sitten jatkoa ajatellen muuttuu, niin mä oon päättänyt yrittää olla stressaamatta asioista. Tietty tää on helpommin sanottu ku tehty, mutta yritän jäättää sellasen turhan stressaamisen sivuun. Ottaa vaikka sitten hetken omaa rauhaa, miettiä asiaa.Yritän saada mahtumaan mun viikkoihin niitä pieniä kivoja hetkiä , joiden avulla jaksaa sit aina eteenpäin. Jos musta alkaa tuntua siltä, että tätä kaikkea ei pysty enää hallita niin sit mä vaan teen muutoksia elämässä. Tärkeintä on aina miettiä omaa jaksamista ja hyvinvointia. Toivon kuitenkin, että tää on vaan yks raskasvaihe muiden joukossa ja mieliala ja jaksaminen lähtevät taas nousemaan. Tällähetkellä väsyttää ja siks mä levähdän. So simple!

SATU

KINDERPIIRAKKA

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Viimeviikkojen aikana meidän arjessa on alkanut näkyä yhä enemmän ruoanlaittoa ja leivontaa. Teen meillä pääsääntöisesti ruoat itse, lukuunottamatta niitä kertoja kun ollaan Juuson kanssa sovittu et se tekee tai tulee haettua ruokaa. Minkäänlaisia kaupan einesruokia meillä ei oikeastaan syödä. Liekkö syy huonoissa ilmoissa vai missä, mutta oon alkanut myös leipoa enemmän suhteessa entiseen. Välillä tulee tehtyä leipää, mutta harvemmin piirakoita ja kakkuja. En oo kauhee täytekakkujen tai super - äklömakeiden - kakkujen ystävä, mutta yksi makea resepti on pyörinyt mielessä jo pidemmän aikaa. Ja otsikosta päätellen huomasittekin, että tää resepti oli juurikin Kinderpiirakka!

Kun päätän alkaa leipomaan, mä useimmiten vertaan muutamia samankaltaisia reseptejä netissä. Mulla on vähän sellanen tapa soveltaa joitain ohjeita tai muuttaa niitä kotona olevien ainesten mukaan. Kuitenkin sieltä kaupasta tulee usein käytyä hakemassa ne pakolliset leivonta-aineet, mitä kotoa ei löydy. Ainahan jotain uupuu kuten tiedätte. Tähän reseptiin törmäsin Tarun Taikakakut - blogissa, jota seuraan aktiivisesti ja mistä löydän usein helppoja ja maistuvia reseptejä! Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, mikäli kyseinen blogi on teille vieras entuudestaan. Mutta nyt itse piirakan valmistukseen.


PIIRAKKAPOHJA:     (pellillinen)


6dl sokeria // 5dl vehnäjauhoja // 2tl vaniljasokeria // 4tl leivinjauhetta // 6rkl tummaa kaakaojauhetta // 3dl kiehuvaa vettä // 300g sulatettua voita tai margariinia // 4 munaa


¤ Sekoita keskenään sokeri, jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakaojauhe.

¤ Kiehauta vesi ja sulata voi. Sekoita ne keskenään ja hämmennä puukauhalla kuivien aineiden joukkoon.
¤ Lisää puukauhalla sekoittaen munat yksitellen taikinaan.
¤Paista 200°C :ssa noin 30-35 minuuttia.

Muista jäähdyttää pohja hyvin ennen kreemin ja suklaan laittamista.


VOIKREEMI:


150g voita // 5dl tomusokeria // 4tl vaniljasokeria // 2 keltuaista


¤ Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kunnolla vaahdoksi (5-10min).
¤ Lisää joukkoon vaniljasokeri ja keltuaiset yksittäin. Vatkaa vielä hetki.

¤ Levitä notkea kreemi jäähdytetyn piirakkapohjan päälle. Laita tämä sitten jääkaappiin/pakasteeseen suklaan sulatuksen ajaksi, jotta lämmin suklaa ja pehmeä kreemi eivät sekoitu keskenään.

KUORRUTUS:


200 - 250g maitosuklaata sulatettuna

( valkosuklaata / nonparelleja / pähkinärouhetta )

¤ Sulata suklaa mikrossa ja levitä sitten kovettuneen voikreemin päälle.


Vinkki! Kannattaa levittää suklaa useammassa erässä kreemin päälle, jottei se ehdi jähmettyä kerralla kaadettuna keskenkaiken. Itse sulatin levyllisen Fazerin maitosuklaata ja riitti juurikin päällisen kuorruttamiseen erissä.


SATU

PÄIVÄ KERA YSTÄVIEN






Kesäiset ja vähemmän kesäiset päivät, lukemattomat määrät naurua ja puheensorinaa, rentoutumista ja kertakaikkiaan ihania hetkiä. Niitä on ollut mun alkuviikko täynnä. Onni on tänkaltaiset ystävät, jotka matkustaa kauempaakin mua tapaamaan. Me ollaan tavattu näiden tyttöjen kanssa ammattikoulussa, kun opiskeltiin lähihoitajiksi, mutta yhä pidetään yhteyttä ja ollaan tekemisissä. Meitä oli itseasiassa neljän tytön porukka opiskeluaikana, joista tälläkertaa valitettavasti yksi puuttui tältä meidän tapaamiselta. Tiiättekö, tällähetkellä meistä jokainen asuu eri paikkakunnalla, joten yhteisten aikojen sopiminen ja samaan kaupunkiin matkustaminen on välillä melko haastavaa. Onneksi saatiin kuitenkin sovittua tapaaminen edes meille kolmelle! Kaikki yhteiset hetket on tosi ihania! Aika lensi kyllä oikeasti siivillä.

Yks mulle tärkeistä Oulu-ystävistä saapui siis maanantai päivänä tänne Tampereelle ja käytiin syömässä heti hänen tultuaan. Juteltiin kuulumisia ja purettiin ajatuksia, viimekerrasta olikin jo hetken verran aikaa. Viime kerran tavattiin Oulussa, kun mä kävin kesäkuun alussa, mutta jos sitä ei lasketa, niin edellisestä kerrasta on varmaankin vuosi. Koska sovittiin että hän yöpyy meillä kolme yötä, päätettiin ehdottaa samalta ajalta päivää myös meidän toiselle hyvälle ystävälle. Oli ihan huippua viettää päivä taas porukalla!

Viimeaikoina musta on ollut ihana jutella uusien ihmisten kanssa ja luoda uusia ihmissuhteita, mutta kyllä mä vaan oon silti kaivannut paljon niitä vanhoja ystäviä, joiden seurassa voi vaan löhötä sohvalla meikittä ja sen enempää miettimättä miltä näyttää. Puhua ja höpöttää jos siltä tuntuu, välillä vaan olla hiljaa, tiiättekö. Ei oo väliä miten käyttäydyt tai mistä aiheesta keskustelet, nää ihmiset tuntee sut, eikä ihmettele sun käytöstä. Välillä heräsin jopa siihen, miten mun ystävät nauravat mun persoonalle ja tavoille, joita mulla on, ja joita edes mun miesystävä ei oo vielä käsittänyt. Kyllä se niin vaan on, että nää ystävät tuntee mut läpikotaisin. Sekä ne hauskat jutut mitä mulle on sattunu, että ne mokat, mitä ei haluaisi ikinä jaettavan. Kaikki tapahtumat mitä elämässä on näiden vuosien aikana tapahtunut. Huomaa millon mä hermostun tai ärsyynnyn - tietävät jopa mistä asioista näin tapahtuu. Toisaalta tuntevat miten mut saa leppymään ja miten tykkään tietyt asiat hoitaa.
Mulla on varmasti paljon hassuja tapoja, mitä en edes itse huomaa, koska se on mulle sitä - ihan perus arkea. Vai onko olemassa edes ihan perus arkea?

SATU

IHAN VAAN KUULUMISIA

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Takki: Gina Tricot // Paita: H&M // Housut: Pull & Bear // Kengät: Nike, from Turkki

Mitkä kelit Suomessa on  nyt viime viikot olleet! Hirmu sateista ja hämärää. Eron huomaa ihan totaalisesti päivinä joina on sateista tai kun paistaa. Mieliala laskee heti sateisena päivänä kotona ollessa, eikä ulos viitsisi lähteä sitten millään. Se vaikuttaa täysin rehellisesti myös tänne bloginpuolelle ja kuten olette varmasti myös huomanneet, täällä on ollut hiljaisempaa ja aiheet ovat pyörineet tällähetkellä lähinnä ruoan ympärillä - kun taas ennen näistä aiheista ei meinannut tulla postauksia sit väliin millään. Se että onko se sitten hyvä vai huono juttu, niin sen voi varmasti jokainen itse määritellä. Hiljaisuus on aina huonompi merkki erityisesti aktiivisten seuraajien kannalta, mutta toisaalta ruoka-aiheiset postaukset voivat olla taas erityisesti osan teidän mieleen. Voin muuten luvata että leivonta juttujakin on luvassa!

Oon viimepäivinä heränny siihen ajatukseen, että oon elänyt nyt lähinnä päivä kerrallaan. Väsymys töiden jälkeen kotiintultaessa on taas kasvanut, ja välillä tuntuu ettei päivän jälkeen jaksa enää mitään touhuilla. Huomaa, miten kuluttavaa tämänhetkinen työ todellisuudessa on. Mutta nyt tähänkin rutiiniin alkaa tulla taas onnekseni muutosta, sillä ensiviikolla pari mun Oulu-ystävää on tulossa käymään täällä Tampereella ja toinen heistä viettääkin puolet viikosta täällä meidän luona. Mulla on myös yövuorot, joten rytmit menee jälleen kerran aivan omalla tavallaan. Sitä kun ehtii aina valmistautua tavalliseen arkeen, niin pian alkaakin lähestyä jälleen yövuorot. Tää on vähän tälläistä et välillä mennään ja lujaa, sit levähdetään hieman et jaksetaan taas jatkaa. Mutta vielähän tässä on kyydissä pysytty.

Ihanaa viikonloppua sinne. Ja muistattehan, että nyt alkaa olla viimehetket tehdä esittely Linkitä blogisi postaukseen!

SATU

HOMEMADE RELATIONSHIP HAMBURGERS AND FAKE CHIPS

torstai 7. heinäkuuta 2016
Kamppaillaanko siellä ruudun takana sen fiiliksen kanssa, et tekee mieli ihan hirveesti jotain hyvää ja herkullista ruokaa, muttet kuitenkaan halua mitään kauheen rasvaista tai sellaista hirmu raskasta pikaruokaa. Tiiättekö, mulla tää fiilis johtaa yleensä siihen, että silloin syödään tortilloita, itsetehtyä pizzaa tai tän kaltaisia itsetehtyjä hampurilaisia ja nytpä kokeilin vielä niin sanottuja valeranskalaisia eli bataattiranskalaisia! Nää ranskikset muuten jako mielipiteet täällä meidän keittiössä, miten teillä?


SÄMPYLÄT:   ( n. 15 kappaletta )

5dl maitoa // 1tl suolaa // 1rkl sokeria // 1/2 dl öljyä // 1 pussi kuivahiivaa = 50g // 10-12 dl vehnäjauhoja

¤ Lisää suola, sokeri, öljy ja hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Jos käytät kuivahiivaa, muista huomioida riittävän lämmin neste!
¤ Lisää jauhot ja alusta pehmeää taikinaa vähintään 5 minuuttia. Anna sämpylöiden kohota rauhassa liinan alla lämpimässä.
¤ Leivo tasapaksu tanko ja jaa se noin 15 osaan. Pyöritä pyöreiksi ja nosta pellille.
¤ Anna sämpylöiden kohota vielä pellillä liinalla peitettynä.
¤ Paista 225°C:ssa 12-15 minuuttia välillä seuraillen.

JAUHELIHAPIHVIT:

1 1/2 dl maitoa // 1dl korppujauhoja // 1 sipuli // 1 kananmuna // 1tl suolaa // 2tl aromisuolaa // 1tl pippuriseosta // 400 g naudan jauhelihaa

¤ Sekoita korppujauhot maitoon ja anna imeytyä.
¤Kuori sipuli ja hienonna se. Paista sipuli pannulla, jotta se pehmenee.
¤ Lisää sipuli, muna, mausteet ja jauheliha korppujauhoihin. Sekoita tasaiseksi.
¤ Taiteile seoksesta sopivankokoisia jauhelihapihvejä.
¤ Paista pihvit 200°C:ssa n. 20 minuuttia.

BATAATTI RANSKIKSET:

Yksi keskikokoinen bataatti (2-3 :lle henkilölle) // 1tl suolaa // 1tl grillimaustetta // 1tl paprikajauhetta // öljyä // 1rkl korppujauhoja

¤ Leikkaa bataatista tikunmallisia viipaleita ja huuhtele ne rauhallisesti kylmässä vedessä.
¤ Kuivaa ranskikset talouspaperilla ja laita ne tyhjään astiaan.
¤ Lisää mausteet ja öljy bataattiranskiksiin ja pyörittele sekaisin.
¤ Laita ranskikset leivinpaperin päälle pellille ja paista uunin keskitasolla 225°C, vähintään puolen tunnin ajan. Muista tarkkailla väriä ja rapeutta! Vältä uunin yläosaa, mikäli näyttää että ne alkavat palaa.

Vinkki! Mikäli tuntuu, että ranskikset jäävät liian pehmeiksi ja haluat niistä rapeampia, liuota bataattia puolentunnin ajan kylmässä vedessä ennen sen paloittelemista.

SATU