Top Social

Image Slider

3 UUTTA KOKEMUSTA MATKALTA

maanantai 30. toukokuuta 2016

Me ollaan aika seikkailunhaluisia ja itsensä haastavia ihmisiä luonteeltaan. Mulla tosin on alkanut nyt muutaman vuoden aikana tulla jonkinlaista - varmasti iän mukanatuomaa pelkoa joihinkin jännittäviin asioihin. Tai oikeastaan en oo varma onko se pelkoa, mutta jännitys on jotain todella suurta suhteessa nuoruusaikoihin, jolloin ei osannut pelätä lähestulkoon mitään. Hyviä esimerkkejä tähän ovat huvipuistojen laitteet, korkeat paikat ja kova vauhti. Kummasti sitä ihmisen mieli ja ajatukset muuttuu iän myötä.

Koska edellisen parin viikon takaiset kokemukset ovat nyt kovastikin pinnalla ja mun ajatuksissa, ajattelin jakaa teidän kanssa muutaman extempore kokemuksen edelliseltä reissultamme. Voin kertoa jo näin ennakkoon, miten mun ajatukset olivat ristiriidassa lopulta saatuun yllättävän kivaan kokemukseen. Osa näistä jännitti mua ihan hirvittävästi ja loin kaikenlaisia kauhukuvia tulevasta - kun taas yksi näistä oli aivan täysi hyppäys tuntemattomaan. Aivan ihanat ja rikastuttavat muistot näistä takana näin jälkeenpäin! Kyllä tälläkertaa haastettiin itseä taas ja kovasti, kiitos siitä myös miesystävälleni joka on todella seikkailunhaluinen.

VIP HAMAM

Ensimmäiset ajatukset mitä mun mielessä pyöri tästä sanasta oli jokin paikallisen tekemä pesu mulle. Tieto mitä sain kyseisestä aktiiviteetista oli "täydellinen turkkilainen sauna, hemmottelua ja rentoutumista". (Deturilta saaman esitteen mukaan)
Mentiin tulevasta tietämättöminä kokeilemaan kyseistä erityisesti paikallisten suosittelemaa hoitoa. Suurin ero suomalaisella kylpylällä ja hamamilla on se, että hamamiin mennää nimenomaan peseytymään.

Ensin meidät ohjattiin saunaan lämmittelemään vähäksi aikaa, jonne meille tarjottiin juotavaa. Edellämainitun tarkoituksena oli lämmittää ja pehmentää iho. Tämän jälkeen meitä odotti höyrysauna ja sitten pääsimme itse pesutilaan. Se oli kuin kylpylätila, jossa meitä odotti kummallekin oma paikallinen pesijä. Meidät pestiin saippualla kauttaaltaan ja iho kuorittiin voimakkaasti. Huuhtelua tuli sekä lämpimällä että viileällä vedellä. Pesun jälkeen meidät ohjattiin rauhalliseen oleskelutilaan, jossa meille tarjoiltiin hieman hedelmiä ja juotavaa. Paikallinen nainen tuli tekemään meille kasvohoidot, jotka kasvoilla meidät ohjattiin kalakylpyyn. Tämä kuorintahoito jaloille poistaa kuolleen ja kovettuneen ihon. Hoito edistää uusien ihosolujen muodostumista ja verenkiertoa, sekä rentouttaa ja pehmentää jalkoja. Hoidon aikana hampaattomat kalat imevät kuolleen ihosolukon ja edistävät näin ihon uusiutumista. Lopuksi saimme vielä kokovartalohieronnan, joka toteutettiin osaksi klassisen hieronnan ottein ja osin kuumakivien avulla. Tämä hoito kesti kokonaisuudessaan reilu pari tuntia ja oli kyllä kaiken sen kokeilun arvoinen. Suosittelen kaikkia Turkkiin matkustavia kokeilemaan ehdottomasti kyseistä hoitoa!



RAFTING ELI KOSKENLASKU

Emme olleet koskaan laskeneet koskea, mikä osoittautui aivan uskomattomaksi kokemukseksi! Mun jännitys oli ihan äärimmillään sen parisen tuntia, mitä meillä kesti ajaa tänne vuoristoon josta pääsimme kokemaan kyseisen elämyksen. Perillä ollessamme saimme tarvittavat suojavarusteet eli kypärän ja pelastusliivit, joiden lisäksi vuokrasimme itsellemme märkäpuvut. Syystä siitä märkäpuvut, että kosken vesi oli ainoastaan muutaman asteen lämpimän puolella, mikä jokeen tipahtaessa olisi tuntunut äärimmäisen kylmältä bikinit päällä.

Ennen koskelle lähtemistä meidän laitettiin uimaan purossa, joka oli pari astetta kosken vettä lämpimämpää, jotta kehomme tottuisi ja valmistautuisi hieman veden viileyteen. Uimme purolla jonossa vähän matkaa, jonka aikana meistä tehtiin videota ja otettiin muutamia kuvia. Tämä tuntui aivan hullulta, sillä vesi tuntui todella kylmältä ja kroppa tärisi hirmuisesti siellä ollessa. Kyllä sen tunsi, ettei elimistöä ole tarkoitettu luontaisesti tuollaisiin ääriolosuhteisiin. Mutta ymmärrän jälkeenpäin täysin tämän valmistautumisen ennen koskelle lähtöä. Tämä oli ehdottomasti ainoa oikea tapa valmistautua tilanteeseen, jossa saattaisin tipahtaa kylmään kanjoniin ja joutuisin siellä rauhoittamaan itseni ja odottamaan, että pääsisin takaisin veneeseen.

Ennen melomaan lähtöä meille annettiin yksi opas - meidän kuuden hengen veneporukallemme, sekä annettiin hieman ohjeistusta erilaisiin ohjehuutoihin ja kerrottiin hieman alku infoa tulevasta päivästä. Köprülü kanyon on 14 kilometrin pituinen, jonka aikana pysähdyimme kolme kertaa - muuten meloimme koskella kaiketi lähestulkoon kokomatkan. Pari pysähtymistä olivat lyhyitä, joiden aikana huokaisimme hieman ja noudimme juotavaa veneeseen. Viimeinen pysähdys oli ruokatauko, jonka aikana nousimme maihin nauttimaan väliin todella hyvän Turkkilaisen lounaan.

Meidän veneporukkamme sattui kaksi suomalaista ja kaksi heidän tuntemaa Iranilaista, jotka olivat erittäin ystävällisiä ja huumorintajuisia ihmisiä. Yhteishenkemme pelasi hyvin ja hyvän huumorin vuoksi päivä oli todella hauska ja ikimuistoinen. Jo itsessään kanjonilla melominen ja sen kosken laskeminen oli erittäin mieleenpainuva kokemus, joka ei varmasti jää meidän viimeiseksi kerraksemme! Mutta kyllä se hyvä seura vaan saa kaikesta vielä paremmat muistot aikaiseksi, tiedättekö? Meidän veneessä puhuttiin samanaikaisesti suomenkieltä, iraninkieltä ja englanninkieltä. Silti tuntui, että puhuttiin kieltä mitä tahansa, aistit ja eleet kertoivat enemmän kuin ymmärretyt sanat. Ymmärsimme toistemme aikomuksia ja sanomisia, vaikkei aina yhteistä kieltä kaikenaikaa kaikkien kanssa löytynytkään. Aivan uskomaton reissu kyllä!
Tää rafting oli kokoperheelle tarkoitettu aktiiviteetti ja suosittelen kyllä ehdottomasti ihan joka perheelle kokeiltavaksi. Voin kertoa, että kyllä tämä oli yks niistä elämän siisteimmistä kokemuksista.



VESISKOOTTERILLA AJAMINEN

Manavgatin jokiristeilyllä ollessamme, päätimme vuokrata vesiskootterin saarelta, jonne pysähdyimme lounastamaan. Juuso oli ehdottomasti sitä mieltä, että hän haluaa tätä kokeilla ja olinkin aluksi tosi kauhuissani että juuri tänä hetkenä, koska aallot olivat todella korkeita ja merellä tuuli todella paljon. Noh, sen enempää pohtimatta olimmekin pian jo pelastusliivit päällä merellä kokeilemassa kyseistä moottoriajoneuvoa.

Merellä oli todella aallokkoista, miltä rannalta katsottuna alunperin näyttikin. Tänä päivänä lippu taisi olla kuitenkin lähes kaiketi keltainen eli varoittavan värinen. Uintikieltoa tai vaaraa sille ei oltu asetettu. Vesiskootterilla ajaminen oli kuulemma todella siistiä, mutta otti käsien voimille, koska aallokkoa oli paljon. Itse istuin kyydissä, enkä todellakaan olisi ollut valmis ajamaan itse kyseistä ajoneuvoa. Kyydissä oleminen tuntui luontevammalta ja oli kyllä todella mukava kokemus. Koska aallot olivat todella suuria tänäpäivänä, oli sen hallitseminen aika haastavaa. Välillä ratsastimme aaltojen päällä kun taas välillä meitä heiteltiin toiseen suuntaan, mutta hyvin meillä kuitenkin meni. Yhtään kertaa ei kyydistä lennetty taikka saatu vesiskootteria kaatumaan. Eiköhän se oo tärkeintä! Mutta tosi mukava kokemus tämäkin, kun rohkeutta ajamiseen löytyy! Käsittääkseni rannalta olisi saanut myös paikallisen ajamaan ja olisi voinut itse asettua kyytiin, mutta meille tämä oli päivänselvä asia, että jos kokeilemaan päädytään - niin silloin itse ajamme ja itse kokeilemme.

Kaikki uudet kokemukset tuovat ehdottomasti paljon ihania uusia muistoja ja kasvattavat ihmistä omalla tavallaan. Mä ainakin koen, että lähdin Turkista monta monta kokemusta rikkaampana ja nämä kokemukset ovat saaneet minuun paljon uudenlaista rohkeutta lähteä kokeilemaan erikoisempiakin asioita. Miksi ei? Mieli on niin avoin jälleen nyt kaikelle uudelle ja erilaiselle.

Onko teillä kokemuksia näistä edellämainituista aktiiviteeteista tai tuleeko mieleen jotain erityistä, mitä meidän kannattaisi ehdottomasti kokeilla?

Myös kysymyksiä mihin tahansa liittyen tai toivepostausideoita voi jättää alla olevaan kommenttiboksiin enemmän kuin mielellään!

SATU

TURKKI PART I

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

En odottanut, että matkapostausten kirjoittaminen olisi näin vaikeaa. Palattiin eilen kotiin Turkista, jossa vietettiin pari edellistä viikkoa. Mulla oli ipad mini mukana, jonka kautta tarkoitukseni oli postata teille tavalliseen tapaan. Tästä huolimatta en tehnyt niin, koska te blogin lukijat varmasti huomasitte sen, miten paljon vaikeuksia yhdenkin kuvan julkaisemisen suhteen oli. En olisi uskonut, miten hankalaa se voikaan olla, saada tää kaikki kokema kasaan ja vielä niin että sen tunnelma edes jotenkin säilyisi. Mun kameran muistikortti on lähestulkoon täynnä kuvia, mun pää on täynnä kaikkia muistoja ja vielä sekaisin menneestä matkasta ja koti-suomeen paluusta, eikä kaiken tän aiemman tapahtuneen sarjoittaminen aiheisiin tunnu niin yksinkertaiselta. Miten saisinkaan tän kaiken jaoiteltua fiksulla tavalla osiin? Sitä mä tällähetkellä pähkäilen täällä ruudun toisellapuolen.

Tulossa on siis pari osa postausta yleisesti matkasta ja viimeisestä parista viikosta, sekä muutamia omia postauksia aiheista, joita mun mieleen on jäänyt teille jaettavaksi. Näitä uusista kokemuksista matkalta, postikortti rakkaudesta, maan turvallisuustilanteesta ja muutamasta muusta asiasta, jotka tuun vasta blogin kautta paljastamaan myöhemmin!






Kerroinkin teille jo loppukeväästä, kun varasimme matkan Turkkiin. Meillä oli todella raskasta töiden puolesta kummallakin ja olimme tehneet pitkänputken töitä ilman edelliskesän kesälomia. Ainoastaan viikon palkattoman loman olimme pitäneet viimeisen vuotemme aikana. Nyt oli paras mahdollinen aika ja aloitus ensimmäiselle palkalliselle kesälomalle, jonka halusimme viettää Suomen rajojen ulkopuolella. Turistikausi vasta heräilee, jonka vuoksi myös matkustaminen oli jonkunverran mukavampaa ja rauhallisempaa kuin tavallisesti. Mulla oli kolmas kerta Turkissa, jonka vuoksi sen tämänhetkinen tilanne ei pelottanut mua - miesystävälleni ensimmäinen. Matkakohteen valitsimme siksi, koska emme jaksaneet tälläkertaa alkaa etsiä lentoja ja hotelleja itse vaan löysimme juuri meille sopivan matkapaketin valmiina. Myöskin kyseinen kohde tarjosi kaiken tarvitsemamme ja antoi meille mahdollisuuksia tehdä juuri niitä asioita, mitä lomalta halusimme - ja lopulta vielä paljon enemmän!

Varasimme matkan Detur -matkatoimiston kautta. Majoituimme Kleopatra Tower Apart huoneistohotelliin. Hotellimme oli 3+ tähteä ja oli meille juuri sopiva hyvän sijainnin, mukavan ja tuttavallisen henkilökunnan, laadun - ja palveluiden vuoksi. Emme lähteneet hakemaan uskomattoman kaunista ja ylellistä hotellia, vaan viihtyisän ja rennon, jossa olisi kuitenkin puhdasta ja turvallista yöpyä. Hotellimme henkilökunta oli pääosin nuoria ja kaikki erittäin ystävällisiä ja huolehtivaisia ihmisiä. He puhuttelivat meitä nimiltä ja tarjosivat apua tarvittaessa. Hotellilta oli matkaa rannalle noin 600m. Huoneessamme oli ruoanlaitto mahdollisuus, useampi huone - tilaa oli siis todella riittävästi, kaksi parveketta ja kaappitilaa matkalaukkujen purkamista varten. Parvekkeiltamme oli näköalat vilkkaalle kadulle, alakerran ravintolalle, sekä vuorille. Erityisesti linnavuori - joka oli täynnä valoja iltaisin, oli yksi ihailemisen arvoinen asia parvekkeeltamme kun aurinko oli laskeutunut. Mutta tiiättekö mitä mä jään aina tästä maasta lähdettyä kaipaamaan? Niitä hirmuisen kauniita auringonlaskuja, joska saa mut jokakerta vaan uudestaan sanattomaksi. Yks ilta vietettiin vaan aikaa rannalla ja katseltiin auringonlaskua. Se oli minusta vaan jotain niin kaunista.









Kokonaisuudessaan matkamme sujui todella hyvin! Ainoa asia, mikä harmitti takaisin tullessa oli lento, joka oli reilu pari tuntia myöhässä. Meidät haettiin klo. 01.15 yöllä hotellilta kentälle, mutta lento lähtikin vasta kahdeksan aikaan aamulla. Jouduttiin siis valvomaan lähestulkoon koko yö - lukuunottamatta paria tuntia illalla ja sitä hetkeä bussimatkalla, joka saatiin levähdettyä. Takaisin lähtöä edeltävänä iltana Turkin jalkapallojoukkue nousi ykkösliigaan pelaamaan - mikä oli ensimmäinen kerta, tästä syystä koko kaupunki meni aivan sekaisin ja se oli jotain todella äänekästä. Siinä sitten yritimme nukkua ne pari tuntia ennen bussiin lähtöä - kun samanaikaisesti kaupungin autot kulkevat ympyrää hätävilkut päällä, musiikkia ja tööttiä painellen. Lennon myöhästymisen jälkeen meille jäi enää tunti aikaa siirtyä Helsinki-Vantaan lentokentältä Helsingin Kamppiin ja sieltä lähtevään bussiin. Ehdimme juuri minutilleen tähän, kun kiirehdimme. Matkustamista kertyi siis edelliselle vuorokaudelle noin 14 tuntia. Hirmuisen raskas päivä, mutta kaiken sen arvoinen.

Matkalta saimme hirmuisesti uusia kokemuksia ja muutoksia joihinkin ajatusmalleihimme. Kyllä se vaan aina avartaa ja avaa silmiä asioille, mitä ennestään on pitänyt itsestäänselvyytenä tai ei ole osannut niin ymmärtää. Sitä oppii arvostamaan enemmän kaikkea sitä, mitä meillä täällä Suomessa on. Nautimme pääsääntöisesti aurinkoisista ilmoista, hengailimme kaupungilla ja rannalla, teimme paljon ostoksia ja tutustuimme maan kulttuuriin ja tapoihin, söimme ravintoloissa ja valmistimme itse hyvää ruokaa ja tuoreista raaka-aineista, sekä kävimme katselemassa joitain nähtävyyksistä. Aika pitkälti mentiin koko loma oman fiiliksen mukaan ja ilman täsmällisiä aikatauluja, lukuunottamatta muutamaa retkiaikataulua. Me kummatkin kaivattiin rentoutumista ja todella pitkälti aikatauluttomuutta. Sillä sitä me joudutaan toteuttamaan hyvin pitkälti täällä Suomessa.

Turkissa työllistetään hirvittävän paljon lapsia ja nuoria erilaisiin myynti -ja juoksutehtävissä. He myös saavat erittäinkin usein ihmisten sydämet kääntymään heidän puoleensa ja ostamaan tuotteita näiltä viattoman surullisennäköisiltä lapsilta. Eri matkatoimistot kehoittavat olemaan ostamatta tuotteita, ja näinollen välttämään ja ehkäisemään lapsityövoiman käyttöä. En kuitenkaan usko kovinkaan vahvasti siihen, että tämän keinon avulla tämä ikävä seikka poistuisi. Maassa on kuitenkin sen verran paljon köyhiä ihmisiä, ettei näillä kaikilla yksinkertaisesti ole toista keinoa - kuin myydä jotain elannokseen ja käyttää siihen myös muita perheenjäseniään apuna. Pitemmälle ajattelemalla ymmärrän myös sen, että voi olla, että juuri tämä voi olla se keino, jonka avulla myös lapset nauttivat elämästään enemmän - sekä saamansa rahan että saamiensa onnistumisen kokemuksiensa kautta. Kuitenkin turistikausi on se kaikista otollisin aika tienata rahaa kyseisillä alueilla. Myös kulkukoirien - ja kissojen määrä on huomattava. Mitenköhän monta kertaa mä oikein sanoin ääneen, miten mun sydämeen sattuu? Olisi tehnyt mieli ottaa nämä kaikki pikkuiset mukaan. Yhdelle koiralle käytiinkin ostamassa jokin paikallinen leivonnainen kaupasta, muttei se sitä ymmärtänyt enää alkaa syömään. Ruoka ei enää maistunut, kun oli niin huonossa kunnossa. Kyllä mulla meinas vaan itku päästä.








Sanoinkuvaamattoman kauniita paikkoja, kirkassilmäistä onnellisuutta, hetkessä elämistä ja jokaisesta hetkestä nauttimista, irtiottoja ja heittäytymistä, itsensä haastamista, onnellisuutta, levännyt ja kevyt olo.

Valokuvaamista ympäri vuorokauden, hyvästä ruoasta nauttimista, tanssimista, kulttuuriin tutustumista, itsestä oppimista, inspiroitumista, uusiin ihmisiin tutustumista, omalta mukavuusalueelta poistumista ja haasteiden ottamista, treenaamista eri ilmastossa.




Ensimmäisen viikon aikana otimme todella rennosti ja nautimme lämmöstä, jota oli keskimäärin se 27 astetta päivittäin. Vaikka ajoittain oli pilvistä tai pientä sadetta, silti lämpöä riitti. Pääosin kuitenkin ilma oli hyvinkin aurinkoista! Tutustuimme ympäristöön ja kiertelimme paljon kaupungilla. Koska ensimmäinen kokonainen lomapäivämme oli sateinen, käytimme sen hyödyksi tutustumalla paikalliseen VIP Hamamiin. (Tästä kerron enemmän myöhemmin bloginpuolella) 
Jääkiekon MM-kisat olivat parhaillaan meneillään tän viikon, joten kävimme usein iltaisin katsomassa niitä paikallisissa ravintoloissa, missä myös illastimme. Kävimme myös hotellimme työntekijän opastuksella katselemassa Alanyan linnavuorta päiväsaikaan, josta sainkin napattua paljon uskomattomia kuvia! Itse linnassa emme käyneet, koska emme ole niin kulttuurin nälkäisiä ihmisiä, että olisimme tänä hellepäivänä jaksaneet siellä pyöriä, vaan ennemminkin halusimme nähdä keskeisimmät ja parhaimmat näköalapaikat ja nauttia tästä ihanasta kelistä ja näistä maisemista. Kävimme myös veneristeilyn, joka seilasi Alanyan rannikolla ja merellä.

Tähän viikkoon mahtui myös joka tiistai järjestettävät paikalliset markkinat, jotka pidetään erikseen kasviksille ja vihanneksille - sekä vaatteille ja tavaroille niiden omissa basaareissaan. Tästä tapahtumasta ei voi olla epäröimättä - etteikö se olisi se paikallisten kerran viikkoon odotettu hetki. Täällä he vaihtoivat iloisesti kuulumisia ja tapasivat toisia ihmisiä, mutta myös ostivat selvästi tulevalle viikolle tarvittavat ruokatarvikkeet. Pusseja saattoi olla kymmeniä, joskus erilaisiin kärryihin lastattuna niin paljon, että markkinapäivinä kadulla näki naisia, jotka korjailivat lastejaan niin, että pääsisivät niiden kanssa perille. Vaikka kyse oli todellakin hedelmistä ja kasviksista, raaka-aineet olivat tuoreita ja valinnanvaraa oli todella paljon. Myyjiä oli useita kymmeniä ja hinnat vaihtelivat kojuittain. Ja oli muuten todella halpaa. Me pyöristeltiin välillä hintoja hieman ylöspäin, koska miltä tuntuu maksaa iso vesimelonin neljäsosalohko yhdellä liiralla? Tämä siis tarkoittaa euroissa 30 senttiä. Noh, me annettiin kolme liiraa. Ei se meille paljon ole, vajaa yksi euro.



Ensimmäiseen osioon kokosin ensimmäisen viikon ajatuksia ja ajatuksia. Toiseen osaan sitten toisen viikon sekä lisää sen viikon kokemuksista. Lisäksi kirjoitan ajatuksia maan turvallisuustilanteesta ja sen vaikutuksista sesonkiin, kulttuurista ja treeneistä tässä ilmastossa. Laittakaa ihmeessä kysymyksiä ja ajatuksia alla olevaan kommenttiboksiin, mikä on sitä varten. Voin vastailla myös kysymyksiinne seuraavan kooste postauksen yhteydessä! Nyt alan laittamaan perussuomalaista ruokaa eli makaronilaatikkoa! Ja vielä, pahoittelut pitkästä pitkästä postaustauosta. Pidän sen silti myös mun oikeutena, koska loma. Joka muuten jatkuu kesälomana vielä pari viikkoa, mutta se ei tuu näkymään vastaavasti täällä bloginpuolella - vaan pikemminkin aktiivisuutena, joten olkaahan kuulolla. Ihanaa päivän jatkoa! <3 Mä koitan hiljattain palailla psyykkisesti tähän Suomen arkeen.


SATU

MERHABA

tiistai 17. toukokuuta 2016
Terkut täältä Turkin lämmöstä ihan näin alkuun!Meillä alko tosiaan kesäloma viimeviikon lopulla ja oltiinkin varattu matkat Turkkiin pariksi viikkoa. Saatiinkin eilen kuulla, että mun sisko on myös tulossa tänne tän viikon lopulla. Ilmat on parantuneet huomattavasti ensimmäisestä illasta ja nyt lämpötilat ovat olleet noin 28 astetta. Ensimmäinen kokonainen päivä oli sateinen, joten päätettiin viettää se käymällä paikallisessa VIP hamam :ssa. Se oli kyllä kokemuksen arvoinen, suosittelen kaikille tänne matkustaville lämpimästi!
Eilinen päivä kului rannalla oleillen ja kierrellen. Käytiin shoppailemassa hirmuisesti, koska hintataso täällä on ostoksia ajatellen huokea. Täällä Turkin liiroilla maksaminen on edullisempaa, mutta eurot käyvät myös turistialueilla maksuvälineenä. Tällähetkellä mun ostokset ovat koostuneet lähinnä laukuista, erikokoisista pussukoista ja kengistä. Ei vielä mitään epätavallista siis. Näistäkin kuvia kun Suomeen päin saavun. Joka tiistai täällä järjestetään sekä hedelmä-vihannes markkinat että käyttötavaroiden ja vaatteiden markkinat. Siellä oli kyllä upeen näköistä! Iltapäivällä käytiin vielä Alanyan linnavuorella ja kierreltiin siellä paikallisen opastamana. Täällä ollessa postaan kaiken iPadin avulla, joten vähän hitaampaa hommaa ja kuvien kanssa on lievästi sanottuna hieman ongelmaa.

Tämä ilta menee nyt hyvän ruoan ja Suomen pelin parissa! Huomenna suunnitelmissa onkin risteilyä merellä ja illalla Barbeque juhlat. Ihanaa viikkoa <3

SATU

ELÄMÄNI AAKKOSET

torstai 12. toukokuuta 2016

Viimeaikoina mä oon paininut viimeisten työvuorojen ja rästissä olevien tehtävien kanssa, sekä matkan odotuksen varjossa. Tää on samalla parasta aikaa, kun tietää pääsevänsä matkustamaan jo tulevana lauantaina, mutta samalla stressaavaa - kun on ollut niin paljon asioita, mitä hoitaa vielä näiden muutaman päivän aikana. Blogi on ollut nyt tavallista hiljaisempi ja aihetta kirjoittamiselle on ollut hieman vaikea löytää, samoin kun aikaakin. Yövuorot meneillään tälläkin hetkellä.
Kaikesta huolimatta - en ole ottanut stressiä blogin kirjoittamisesta, vaan postailen sitä tahtia kuin hyvältä tuntuu ja aihetta tuntuu löytyvän. Ensviikko onkin jo toinen juttu, joten eiköhän muutosta ole tänkin suhteen luvassa.

Useissa blogeissa olen törmännyt haasteeseen, jossa käydään läpi oman elämäni aakkoset.
Monet asiat ovat muuttuneet ajankuluessa, jopa viimevuodesta hirmuisesti. Jos oisin käynyt läpi nämä vuoden aiemmin, ne olisivat näyttäneet aivan toiselta. Mutta nyt tällähetkellä, nämä ovat keskeiset asiat elämääni liittyen:

A - Atooppinen ihottuma
Tästä mä oon kärsinyt pienestä asti. Pitkä tauko oli oireettomana, mut nyt se on taas alkanut muistutella olemassaolostaan. Jospa nyt loman aikaan iho rauhoittuisi ja enin kuivuus lähtisi pois.

B - Blogi
Mulla on sellanen viha-rakkaus suhde mun blogia kohtaan. Rakastan kirjoittaa ja valokuvata, tehdä blogipäivityksiä ylipäätänsä. Mutta, tällähetkellä en oo aivan täysin tyytyväinen mun ulkoasun ja kameran suhteen, joten eiköhän siihenkin oo tulossa tulevaisuutta ajatellen muutosta.

C - Coffee
Aamukahvi on tärkeä osa mun aamurutiineja. Erityisesti työaamuina tulee juotua useampi kuppi kahvia. Myös päiväkahvit on ennemmin tapa kuin poikkeus, ei kuitenkaan aina niin välttämätön kuin aamukahvi. Huomaan kyllä aamulla vireystilan eron, jos en kahvia juo.

D - Design
Niin kauniita, tyylikkäitä ja laadukkaita. Oon niin ihastunut useisiin eri design valaisimiin, astioihin ja sisustustavaroihin. Yksinkertaisesti vaan, on olemassa aivan ihania kodinsisustus ideoita ja mahdollisuuksia.

E - Elokuvat
Tykkään hirmusesti katsella erilaisia elokuvia. Ne vaan auttavat huomaamatta irtautumaan hetkeksi arjessa pyörivistä asioista. Ihana tapa viettää rauhallisia koti-iltoja.

F - Flowers
Kukat on niin kauniita. Ennen en osannut arvostaa niitä niin paljon kuin tänäpäivänä. Saatan vain kauppareissulla käydä ihailemassa kauniita tulppaaneita ja ruusuja. Harmi kun ne ei pysy kauniina kovinkaan pitkään.

G - Google
Hirmu usein tulee googleteltua ja etsittyä tietoa päivittäisia asioita varten. En ymmärrä miten ihmiset pärjää ilman tätä, haha. Ihan huomaamatta tulee haettua tätä kautta pikalinkkejä eri sivuille, tietoa ja osoitteita eri paikkoihin. Huippu keksintö!

H - Hyvinvointi
Koen sen aina tärkeänä osana elämää. Siitä ei saa tinkiä. Toivottavasti pysyn itse hyvinvoivana ja saan aina edistää sitä myös ammattini puolesta jollain tapaa. <3

I - Iphone
Puhelinmalli, josta en osais vaihtaa enää toisenlaiseen. Kyseinen kapistus myös jatkuvassa käytössä.

J - Juokseminen
Erityisesti kesäaikoina mä tykkään juosta ja lenkkeillä. Nyt kun alkaa ilmat lämpenemään, niin ajattelinkin kääntää taas juoksumoodin päälle. Ihanan rentouttavaa liikuntaa!

K - Kiitollisuus
Oon todella kiitollinen asioista, joita olen saavuttanut ja mitä olen oppinut. Osaan kiittää ihmisiä avusta ja näyttää kiitollisuuden. Voi miten paljon enemmän meidän tulisikaan kiittää ja arvostaa toisiamme!  <3

L - Liikunta
Yks tärkeimmistä asioista mun elämässä. Saa mut voimaan hyvin ja pysymään hyvällämielellä.



M - Matkustaminen
Mun veressä virtaa ikuinen matkageeni. Intohimo tätä kohtaan kasvaa entisestään aina jokaisen reissun jälkeen, eikä se lähde mun verestä pois. Mikä tapa päästä irti arjesta ja rentoutua! Parasta, sanon minä.

N - Nike
Hulluus kyseiseen merkkiin ja erityisesti heidän kenkävalikoimaan. Aivan parhaita jalassa ja ihanan näköisiä. Jokainen kenkäpari tuntuu pakolliselta hankinnalta, eikä yksikään pari jää käyttämättä!

O - Onnellinen
Tällähetkellä elämä tuntuu hyvältä tässä ja näin. Aina on vastassa asioita, joiden toivoisi menevän sen helpoimman tavan kautta, mutta otan haasteet haasteena. Hymyilen, elän päivä kerrallaan ja nautin siitä mitä elämällä on minulle tarjota tässä ja nyt. Kaikella on aikansa, eikä kaikkea tule heti saavuttaa.

P - Parisuhde
Yks tärkeimmistä asioista tällähetkellä elämässä. Kyllä tästä asiasta ei vaan voi olla muuta kuin kiitollinen ja onnellinen.

Q - Quotet
Kaikki tällaset tekstinpätkät, sitaatit ja aforismit. Vitsi miten tsemppaavia ja piristäviä ne on. Ihania ootte te ihmiset, jotka niitä keksitte. Piristätte kummasti mun päivää!

R - Ruoka
Yks parhaista asioista on hyvä ruoka. Mulla on hyvä suhde ruokaan ja tykkään kokata. En osta valmisruokia ikinä kaupasta. Syön kaikkea monipuolisesti, enkä noudata mitään tiettyä ruokavaliota. Oon usein epäileväinen uusien ruokien suhteen, mutta pyrin kyllä sitä puolta kehittämään!

S - Sydän
Teen paljon asioita hetken mielijohteesta ja luotan usein intuitioon. Moni asia olisi varmasti toisin, jos en olisi tehnyt näitä asioita tunteen voimalla, vaan järjen ja harkinnan kautta. Mutta sitä en tiedä, olisinko silloin näin onnellinen ja saavuttanut tämänhetkisen hyvänolon.

T - Työ
Teen vuorotyötä ikäihmisten parissa. Tulevaisuudessa haluaisin löytää tarkalleen sen paikan, missä tuntuu siltä että tätä mä haluan aina tehdä. Vielä ei tunnu siltä, mutta hyvällä alulla ollaan. Tykkään kovasti mun työstä ja aion tehdä sitä vielä jonkunaikaa tämänhetkisessä paikassa. Sitten jatkan opintoja.


U - Unelmat
Mun mielestä unelmat ja haaveet omalle elämälle on todella tärkeitä. Mun unelmat on muuttuneet useita kertoja elämänaikana ja tällähetkellä en oo aivan itsekään varma, mistä todella unelmoin. Pidän silti niitä todella tärkeinä asioina ja arvostan paljon ihmisiä, jotka tavoittelevat ja koittavat niitä saavuttaa.

V - Valokuvaus
Yks mun suurimmista intohimoista. Ois aivan parasta, jos jokupäivä pääsisin jollekin valokuvaus kurssille, missä mua opetettaisiin paremmin. Kamera kulkee useimmiten mukana erityisesti matkustaessa ja puhelimellakin tulee kuvailtua lähes päivittäin. Sit mulla on tapana teettää kuvia erilaisiin albumeihin.

W - White
Sisustaessa kotiamme ehdoton suosikkisävy on aina valkoinen. Oon ehdottomasti kaiken vaalean sisustuksen perään. Ja siihen kun lisää vähän sitä lasin, kullan tai hopean hohtoa - niin kyllä mä tykkään!

X - Xoxo Gossip Girl
Tätä sarjaa on tullut katseltua aikoinaan niiin paljon! Pitäskin ottaa tässä omaa aikaa ihan vaan näille vanhemmille sarjoille ja alkaa niitä katsella uudestaan.


Y - Ystävät
Kyllä vaan on tärkeetä, että osana elämää on ystävät. Ne aidot sellaiset, jotka oikeesti pysyvät sun ystävänä elämänmuutoksista huolimatta. Teistä aion pitää kyllä kiinni! <3

Z - Zara
Vaateliike, jossa on aivan ihania vaatteita - mutta useimmiten harmikseni minulle liian isokokoisia. Ajoittain osa vaatteista kuitenkin sopii ylleni hyvin. Vaatii siis hieman enemmän aikaa sovittamiselle.

Ä - Äiti
Aivan ihana ihminen. Tullut iän ja elämänmyötä vain läheisemmäksi ja tärkeämmäksi. Saatan soittaa missä tilanteessa tahansa hänelle ja kertoa mitä juuri tapahtui, pelkäämättä sitä reaktiota.

Ö - Öinen tähtitaivas
Voi miten ihana onkaan vaan ihastella ja katsella öistä tähtitaivasta tai laskevaa aurinkoa.

SATU

5 PERUSASIAA, JOISTA TREENITULOKSET VOIVAT JÄÄDÄ KIINNI

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Omalta kohdaltani voin kertoa, että nämäkin perusasiat on tullut kokeiltua ja nähtyä ihan kantapään kautta opeteltuna. En oo jaksanut syödä riittävän usein tai ehtinyt aina, kun olisi pitänyt. Välillä tuntuu että on stressannut työt tai muut vapaa-ajan asiat, eikä oo saanut nukuttua. Välillä taas treenimotivaatio on ollut hukassa tai on väsyneen olotilan vuoksi ei oo pystynyt treenaamaan täysillä. Nyt kuitenkin oon kaikkeen tähän pyrkinyt kiinnittämään huomiota - ja lisäksi vielä sovittanut treenit viikolla tietoisesti niille päiville, kun tiiän olevani virkeimmilläni.

Ensimmäisenä: Liian vähäinen lepo.
Tämä ihan oleellinen osa kehitystä, sillä lihaksethan kasvavat levossa ja erityisesti unessa! Usein saatetaan laiminlyödä riittävä unenmäärä ja tehdä sen edestä muuta työtä. Tärkeää olisi pitää myös välillä lepopäiviä ja järjestää aikaa myös riittäville yöunille. Ei pelkästään palautumisen ja lihasten kehityksen - vaan myös mielialan ja virkeyden vuoksi.

Toisena: Yleinen sitoutuminen ja asenne treenaamista kohtaan.
Tehdään tavoitteita ja pyritään saavuttamaan niitä. Suunnitellaan omaa toimintaa ja toteutetaan sitä, ylipäätänsä sitoudutaan sen tuomiin vaatimuksiin. Jos tulee retkahduksia, ei jäädä niihin makaamaan - vaan jatketaan siihen mihin aiemmin jäätiin. Ei anneta periksi. Tehdään se, mitä me itseltämme odotamme ja haluamme, hiotaan ruostumaton asenne omaa treenaamista kohtaan. Ei vaadita tuloksia hetkessä, vaan annetaan itsellemme aikaa. Nautitaan niistä pienistäkin tuloksista joita saavutamme ja ollaan niistä iloisia. Tiedostetaan ne haasteet omassa arjessa, jonka kautta voidaan vaikuttaa niiden onnistumiselle. Pidetään se asenne mikä meillä on - eikä anneta muiden horjuttaa sitä.

Kolmantena: Liian vähän ruokaa.
Treenatessa kulutetaan hirmuisesti energiaa, joten yhtä tärkeää kuin treenaaminen on myös lihaskasvua ajatellen energiavarastoiden täyttäminen. Riippuen omista tavoitteistasi on tärkeää syödä riittävästi,terveellisesti ja monipuolisesti. Kuitenkin on hyvä huomioida mikäli paino junnaa paikallaan, onko energianmäärä kohdallaan. Tarpeen mukaan voit lisätä tai vähentää energiamäärääsi riippuen siitä, onko tavoitteenasi painonlasku vai lihaskasvun lisääminen. Miksi taas treenin jälkeen on tärkeää nauttia riittävästi energiaa johtuu siitä, että elimistö kykenee tämän avulla korjaamaan treenin vaurioittamia lihaksia, täydentämään tyhjentyneet energiavarastot ja tasoittamaan nestevajeen. Palautumisen käynnistymisen kannalta olisi tärkeää saada jotain palauttavaa ravintoa puolentunnin sisään sitten raskaan treenin lopettamisen.

Neljäntenä: Liian vähän / liian paljon painoa treenatessa.
Pitkät ja kevyet sarjat kehittävät erityisesti lihaskestävyyttä, kun taas lyhyet ja raskailla painoilla tehtävät liikkeet saavat paremmin lihasvoiman aktivoitua. Lihas tarvitsee riittävästi ärsykettä kehittyäkseen. Liikkeet eivät missään nimessä saisi olla helposti tehtävissä, vaan niiden tulisi tuntua raskaalta työtä tekevälle lihakselle. Vastakohtana tällekin liian paljon painoa, jolloin taas lihasryhmä jolle harjoitusta tehdään ei jaksa ottaa vastaan liiallista ärsykettä ja alkaa käyttää myös muita lihaksia ja kehon osia. Tällöin kyseiselle lihakselle tarkoitettu liike ei välttämättä kehitykään haluamallasi tavalla, vaan saa aikaan kipua ja kiristystä eri lihasryhmien avulla. Tällöin myös riski lihastulehduksille ja loukkaantumisille kasvaa huomattavasti. Malttakaamme siis hieman aina painojen lisäysten kanssa suorittamalla se oikean tekniikan turvin.

Viidentenä: Pakonomaisesti suoritetut sinnepäin treenit.
Keskitytään siihen treeniin ja lihasryhmään, joita sinä päivänä on tarkoituksena harjoittaa. Ei seurailla muiden treenejä tai puheita, jätetä osaa treenistä tekemättä taikka vain käydä salilla käymisen ilosta - vaan käytetään todella se treeniaika siellä tehokkaaseen harjoitteluun. Se salilla käyminen itsessään kun ei meidän treenituloksia kehitä, vaan todella se siellä tehty treeni.

SATU

KUUN VAIHTEEN KUULUMISIA

torstai 5. toukokuuta 2016

Mitä tällähetkellä pyörii mun arjen ympärillä? No ihanat parinkymmenen asteen kesäilmat!
Sit no, mä käyn töissä vielä viikon verran, jonka jälkeen mulla alkaa kesäloma. Reilu viikko ja me lennetäänkin sit jo Turkin lämpöön aurinkoa ottamaan. Ihana päästä pakoon tästä tutusta ja turvallisesta arjesta, jonka ympärillä kaikki pyörii. Rutiinin omaisista aamuista ja raskaista työpäivistä, jatkuvasta kaupassa ravaamisesta ja kodin siistimisestä, kaikesta tästä. Siellä me saadaan vihdoin vaan syödä valmiiksi laitettua ruokaa, huokaista jatkuvasta siivouksesta, unohtaa työvuorot ja pyykinpesu ja keskittyä siihen olennaiseen -toisiimme ja kivaan yhdessäoloon. Huippua että on keksitty tämmönen matkustaminen, jonka avulla oikeasti pystyy toteuttaan tän irtioton -kotisuomesta.

Mulla treenattua on tullut se 3-4 kertaa viikossa, mikä on ollutkin tavoitteena. Kevään aikana mulla on ollut ajatuksena saada hieman painoa lisää, sillä viime syksyn jatkuvan stressin vuoksi se muutaman kilon pääsi tippumaan. Tämän kevään aikana oonkin saanut sen 2 kiloo lisää. Ihan hyvin siis, koska se ei oo varastoitunu näkyvänä rasvana vaan siis lihasta on tullut ihan nähtävästi aiempaan verrattuna. Motivaatio on hyvin säilynyt ja tuloksia tullut, kun oon vaan jaksanut töistä huolimatta suorittaa suunnitellut ohjelmat ja lisännyt proteiinin määrää tietoisesti osaksi päivittäistä ruokavaliota. Mulla kun on sellainen työkin, että niitä kaloreita kuluttaa.

Palatakseni vielä erityisemmin tähän päivään -se oli erityinen. Mulla oli vieraana ystävä jo useamman vuoden takaa Oulusta. Ihana nähdä välillä näitä vanhempiakin lähimpiä ystäviä, joiden kanssa voi jakaa kaikki ajatukset ja tunnetilat välittämättä muiden mielipiteistä. Se ymmärtää ja nauraa sun kanssa aivan kaikelle, mistä ikinä puhuttekaan. Tälläkertaa meillä meni 6 tuntia siihen et saatiin pikaiset kuulumiset vaihdettua! Elikkä siis tää kokopäivän aika, mikä oltiin varattu. Vielä olis ollut juteltavaa ties kuinka paljon. Harmikseni piti käydä se luovuttaan tolle Onnibussin kuskille takasin. Mutta oli Eeva ihana kun kävit! <3 Enskerralla tuun sitten Oulun suuntaan ja kesällä Helsingissä tavataan!

Anyway vielä siis yks viikko mun höpötyksiä ja sit tarkoitus ois et tää blogi alkaa täyttyä lomatunnelmista. Joten olkaahan kuulolla! Ihanaa iltaa <3

SATU

TYÖPAHOINVOINNISTA

maanantai 2. toukokuuta 2016


Mitä on työpahoinvointi? Työpahoinvointi aiheutuu työn määrän, kiireen, työntekijä vajeen, sekä työnantajan ja työntekijöiden kommunikaation puutteen vuoksi. Se on tärkeä osa hyvää johtajuutta ja työntekijöiden arvostamista, kallista työnantajalle ja merkittävä rasite kansantaloudelle. Miksi useissa työyksiköissä ei keskitytä säännölliseen työhyvinvoinnin ylläpitämiseen ennemmin kuin akuuttiin työpahoinvointiin? Miksi siihen panostetaan vasta silloin, kun työntekijät ovat jo uupuneet ja listoilla on jatkuvasti sairaslomia. Työpahoinvointi maksaa työnantajalle enemmän vuodessa kuin se, mitä ajallisesti säännölliset hyvinvointi keskustelut ja muu siihen liittyvä toiminta. Kuluja tulee mm. sairaslomakorvauksista ja sijaisten palkoista, työterveyshuollon kustannuksista ja asioidenhoitamisesta työaikana.

Mistä työpahoinvointi sitten alkaa? Työn asettamia perusajatuksia ja vaatimuksia saattaa olla liikaa suhteessa mahdollisuuksiin. Myös työntekijöiden panos ja hyvinvointi vaikuttavat olennaisesti jaksamiseen ja koko työyhteisön kokonaisvaltaisiin mahdollisuuksiin työelämässä. Jos jonkun työntekijän aktiivisuus omaa osa-aluettaan kohtaan heikkenee, myös muiden työmäärä lisääntyy. Useimmiten tästä seuraa masentuneisuutta ja työuupumusta, lisääntyvää stressiä ja unettomuutta.


Miten se vaikuttaa yhteiskunnan tasolla?
Työelämä on muuttunut pätkätöiksi, osa-aikaisiksi jaksoiksi ja muuksi epäsäännölliseksi työajaksi. Toiset kokevat oman työtaakkansa liian suureksi, kun samanaikaisesti on useita ilman työtä. Työtä lisätään huolimatta työntekijän jaksamisesta ja näin ollen säästetään palkkakustannuksista. Samalla palkalla tehdään kaiketi aiempaa enemmän työtä, kun samanaikaisesti myös rahanarvo heikkenee elinkustannusten noustessa. Työtä ei tehdä enää rahan vuoksi, vaan myös sen mielekkyyden mukaan. Nuoremmat työntekijät valitsevat itselleen mitä mukavampia työsuhteita, eivätkä lähde tekemään raskasta työtä, koska palkkaerot eivät ole enää sen suurempia. Voi myös olla, ettei vakituista työpaikkaa oteta vastaan sen vuoksi, että työtaakka lisääntyy sopimuksen myötä muttei palkka muutu entisestään. Mietitään omaa etua työntekijänä. Huomataan, ettei yhteiskunnan ja työnantajan antamat edut kohtaa enää työntekijän vastuun ja palkan suhteen.

Kyse ei ole siitä, että työn pitäisi olla kivaa tai helppoa. Työhön kuuluu osana väsymystä, sitoutumista, vastuuntuntoa ja myös jotain epämiellyttävämpää. Ei kaikki ole aina sitä mitä toivoo. Kuitenkin työnantajan tulisi turvata työntekijöille hyvä kohtelu ja varmistaa heidän työssäjaksaminen. Jos perusasiat kuten arvostus ja riittävyyden tunne eivät kohtaa työnantajan ja työyhteisön kesken, yleensä tästä seuraa aktiivinen työntekijöiden vaihtuminen. Tällöin tämän kokeneet työntekijät hakeutuvat sinne, missä heitä arvostetaan ja kohdellaan hyvin, missä he saavat toteuttaa itseään paremmin.

Mikä sitten avuksi?
Ensiarvoisen tärkeää on kääntää negatiivinen ajatus positiiviseksi omassa työssä. Kaiken sen väsymyksen ja jaksamisen takaa löytää se hyvä ja onnistuminen. Se missä pärjätään ja onnistutaan, mikä meillä on hyvin. Tärkeä osa tätä prosessia on esimiehen tuki ja kannustaminen, työntekijöiden hyvien puolien korostaminen johtamisen tasolta. Työntekijöitä ei saa vähätellä tai heidän osaamistaan arvostella, mutta työntekemisen laiminlyöntiin tulee ehdottomasti puuttua. Tämä on nopein keino estää samaa työtä tekevien työntekijöiden uupumus.

Työyhteisön keskenäistä hyvinvointia ja jaksamista tulisi säännöllisesti seurata ja reagoida tilanteen tasolla haastaviin ja vaikeisiin asioihin liittyen. Kuunneltava palaute ja vastattava siihen asiallisesti työntekijän tunnetta kunnioittaen. Vaikka asiasta olisi eri mieltä on työntekijälle tärkeää - samoin kuin meidän asiakkaillemme - tulla kuulluksi. Kaikkien meidän tulisi saada sanoa se rehellinen tunteemme, millainen olo meillä oikeasti on.

SATU