Top Social

Image Slider

LATELY TAKEN PICTURES

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018
Nää kesäpäivät hujahtaa ihan hetkessä ohitse, koska tekemistä tuntuu olevan sitten kaikenaikaa. Kun on hyvä keli, tulee uitua ja vietettyy aikaa rannalla niin paljon mitä töiltä vaan kerkee. Sit taas sateisemmat ja pilvisimmät päivät on menny treenatessa ja kotia hoitaessa (lue: pyykätessä, siivotessa ja ruokaa laittaen) , ja ollaan vaan hengailtu kotona netflixin parissa. Mut viimepäivinä ei ookkaan ollu montaakaan niitä "huonompia kelejä" , joten päivät tuntuu menevän ihan omaa vauhtiansa eteenpäin!

Mitä sit viimeisten viikkojen aikana on tullu hommailtuu, niin:

// Käyty yhteisiä kävelyretkiä ja vietetty paljon aikaa ulkona.

// Käytetty Kiroa uimassa aina kun siihen on ollu mahdollisuus, koska tää staffi on ihan mahdoton meneen vedessä, ei varmaa koskaan malttais lähtä pois, jossei olis pakko.

// Käytiin sunnuntaina ajeleen Lahdessa ja pyörähdettiin Lahden Kärkkäisellä. En tiennytkään, että Lahti on niin rauhallinen kaupunki?

// Otettu aurinkoa ja käyty myös itse heittämässä talviturkit ja uimassa - jo muutamaan kertaan! Uiminen oli kyllä yllättävän mukavaa, kun vesi järvissä alkaa olla jo melko lämmintä.




// Oon treenannut useamman kerran viikossa! Vaihdoin saliohjelmaa & tilasin uusia lisäravinteita. 

// Oon sisustanut meidän makkaria, joka näyttää nyt aikalailla tältä. Vaihdoin lähestulkoon kaikki tekstiilit makuuhuoneen sängyltä ja silläpä tää yleisilme muuttukin jo ihan täysin.




// Kaukajärven ranta on ihana!

// Juuso näytti mulle ykspäivä tän ihanan rannan, jonka läheisyydestä löytyy paikka, jossa voi käyttää koiria uimassa yleisen uimarannan ulkopuolella. Tää on meidän suosikki tällähetkellä. Entiiä kuka meistä on innostunut eniten tästä paikasta!


// Tuoreet kesäkukat, sopii myös sisustukseen täydellisesti



// Ollaan vietetty ylipäätänsä enemmän aikaa yhdessä entä yleensä ehditään. Mulla on ollu paljon yövuoroja, mistä johtuen aikaa ulkoilulle ja rantaelämälle on löytynyt tavallista enemmän!

// Kiro on niin iso poika jo! Oppinut kauheesti rauhoittumaan ja ottamaan aikaa myös levolle, kun se on saanut arjessa vielä tavallista enemmän huomiota ja meillä on ollut jatkuvasti arjen ympärillä jotain tekemistä - jolloin rauhallinen kotiaika on kulunut lähes nukkuessa näillä helteillä.




// Käytiin pari viikonloppuu sitten ajeleen Oulussa viikonlopun verran. Se meni ihan lähisukulaisten luona oleillen ja osan heidänkin luona ehdittiin käydä ihan pikaisesti. Kavereiden näkemiselle olis ihana järjestää myös jokukerta aikaa Oulun seudulle.

// Uudet lisäravinteet. Voin tehdä tarvittaessa näistä lisäpostauksen.



// Ollaan otettu Kiron kans tavaks kiertää tavallista pidempiä lenkkejä ja useimmiten mentykin kävelylle metsäpoluille, koska siellä ilma selvästi viileämpi. Kesä on kyllä niin kaunista aikaa kun jokapaikka vihertää ja kukkii, kyllä sitä vaan on alkanut katsoo tätä Suomenkin luontoo ihan toiselta kantilta, mut joku minussa vaan repii mua aina oleen utelias toisia kulttuureita ja kaupunkeja kohtaan - ja kaipuu ulkomaille mun sisällä on siks niin vahva.

Nautin silti mun elämästä Tampereella paljon! Meillä on ihana koti ja asiat on hyvin täällä. Tänään ajateltiin syödä iltapalaks protskulättyjä ja jälkkäriks vaniljajätskii kinuskikastikkeella. Ihan vaan koska tekee mieli ja on kuuma. Parasta!

Ihanaa viikonjatkoa kaikille! <3

THROWBACK TO BERLIN

maanantai 23. heinäkuuta 2018
Viime syksynä mulla tuli käytyä muutaman päivän reissu Saksan Berliinissä mun ystävän kanssa. Ajattelin tulla fiilisteleen sitä vielä tänne blogin puolelle kuvien kera, koska tästä reissusta en oo jakanut teille aiemmin mitään. Pistäkää kysymyksiä sit kommenttiboksiin, jos niitä heräilee postauksen myötä vaikka liittyen tähän kaupunkiin? Onks siellä paljon Berliinin puolella matkustaneita, mitä fiiliksiä kaupunki teissä herätti? Tykkäsittekö?














Berliini oli sekoitus uutta ja vanhaa, vaurasta ja rikasta, paikallisia ja turisteja, nähtävää ja ei sit mitään nähtävää. Tätä mieltä mä oon. Riippuu täysin missäpäin Berliiniä sä liikut, miltä siellä näyttää ja miltä tuntuu. Eri alueet kaupungista luo erinlaista fiilistä. Muhun Berliini ei tehnyt mitään lähtemätöntä vaikutusta, mutta ihan mukavat muutama päivä meillä mun ystävän kanssa oli! Käytiin Alexanderplatzilla Berliinin tv-tornissa ihasteleen näköaloja, East Side Gallerylla katseleen Berliinin muurin maalauksia, Brandenburgin portilla, Victory Column yms. muutamia muita nähtävyyksiä. Julkinen liikenne toimi todella hyvin ja ihmisiä oli minne tahansa menikin, niin todella paljon.












A FEW DAYS IN GDANSK

perjantai 13. heinäkuuta 2018
Ajattelin tulla kertoon teille vähän Pohjois-Puolan satamakaupungista Gdanskista ja mun muutamasta päivästä siellä alkukeväästä! Päätettiin lähtee mun työkaverin kanssa muutaman päivän reissulle helmikuun lopussa Gdanskiin, johon Turun kautta lentämällä onnistuin bookkaamaan matkan (sis. lennot, hotellin ja aamupalan) hintaan 76 e /hkl. Joten eihän tätä mahdollisuutta voinut jättää käyttämättä ja tässä sitä nyt ollaan. Ihan yhtä hämmentyneenä vieläkin siitä, miten oon voinut tohon hintaan saada tällasen matkan.

* Vinkkinä voin kertoa, että kohteeseen pääsee vieläkin todella edullisesti matkustaan - mut myös siellä eläminen on todella edullista ja se onnistuukin varsin pienelläkin budjetilla jos tarvis. Jos haluisit matkustaa johonkin lähelle ja edulliseen kohteeseen esim. viikonloppu matkalle - niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Gdanskia!






Gdansk on täynnä vanhoja värikkäitä rakennuksia, historiaa ja pieniä matkamuisto myymälöitä. Siellä on monia monia ostoskeskuksia ja yksittäisiä liikkeitä, joten shoppailtavaa sieltä löytää todella paljon. Mikä pisti silmään niin erityisesti lyhyenä naisena se, että housuja löytyi jokakulmalta just itelle sopivan mittaisena, eikä tarvinnut miettiä sitä - että lahkeita joutuu käärimään. Ostinkin tältä reissulta varmaan 7 farkut. Ja mikspä en, sillä niitä sai todella edullisesti ja kerrankin oikean kokoisena.

Toinen mitä Gdanskista kannattaa ostaa on nahkatuotteet. Löysin ihan super kivat nahkahanskat vain murto-osa hintaan siitä, mitä ne esimerkiksi täällä Suomessa maksaisi. Vaatetta ja sisustustavaraa, maalauksia ja postikortteja oli kyllä joka kulmalla. Osa liikkeistä oli vaan niin pieniä ja huomaamattomia, että sai olla tarkkana talvisaikaan niiden löytämiseksi. Kesällä varmastikin kadut täyttyvät erilaisista kauppiaista ja kojuista, terasseista - uskoisin näin. Mutta pakko sanoo, ettei alkukevään pakkasetkaan haitanneet ostoskeskuksista ja muista liikkeistä johtuen, vaikka kannattaakin näin helmikuun lopulla vielä varautua kovaan ja kylmään tuuleen. Me ei varauduttu ja sikspä oltiin sit vähän vähissä vaatteissa täällä rantakaupungissa. Tiesittekö muuten, että Gdansk on osa kolmoiskaupunkia ja sijaitsee aivan lähellä Sopotia ja Gdyniaa. Näissä en oo päässyt vielä käymään, mut ainakin Sopotista löytyy mahdollisuudet myös rantalomailuun Itämeren rannalla.








Lennot meillä oli halpalentoyhtiä Wizz Airin kautta. Lento Turusta Gdanskiin oli hurjan nopea! Olisko ollut vajaa 1.5h suunta. Pidempi matka oli kulkee Onnibussilla Tampereelta Turkuun :D Aika hauska. Huomasinkin vasta, et myös Norwegian on lisännyt uudeksi reitikseen nyt lennot Helsingistä Gdanskiin. Eli edulliset lennot onnistuu tehdä nyt myös Helsingin päästä. 

Nää rakennukset oli niin kauniita värikkäine yksityiskohtineen. En kestä! Olisin voinut kuvata rakennuksia (lue: taas vaihteeksi) ties kuinka pitkään. Oon jotenkin kauheen innostunut vanhoista kauniista rakennuksista ja arkkitehtuurista. Oon huomannut sen vasta matkusteluiden ja lähinnä viimevuosien aikana. Mut eiks se oo vaan hyvä juttu, et innostuu myös kaupunkien kulttuurista ja historiasta. Täällä sitä riitti kyllä, vaikkei Gdansk itsessään kovinkaan suuri kaupunki ole, vaan itseasiassa sen verran pieni - että siellä olis voinu kävellä / pyöräillä aikalailla kaikkialle ja vanhassa kaupungissakin kävellen liikkui nopeasti paikasta toiseen. Kuitenkin julkisen liikenteen liput oli todella halpoja ja sellainen kannattikin ostaa jo heti lentokentältä Puolaan saapuessa. Olikohan 24h julkistenlippu 2-3 euroa? Voisin kyllä ehdottomasti palata Puolaan tai vaikka jopa Gdanskiin toisenkin kerran! Vaikka sitten kesäaikaan, et voisin vierailla myös tuolla Sopotin rannalla!








ARKI KUULUMISIA

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Ihan tavallisia arki kuulumisia tälläkertaa! Mulla oli tänään vapaapäivä, jonka vietin lähinnä lepäämällä ja tekemällä kaikkea rauhallista omaa hommaa kotona. Ruokakauppaa lukuunottamatta mä oon ollut kokopäivän kotona ja lähiympäristössä. Oon viettänyt aikaa meidän parvekkeella ja käynyt useamman kävelylenkin Kiron kanssa, kun ollut niin lämmin päivä. Tiesittekö muuten, että Kiro täyttää ylihuomenna jo 1v 5kk? Aika menee niin nopeasti. Vasta tää pieni stafferoinen oli vielä jokapaikan merkkaava tohelo.

Suunnitelmissa tällekesää on vielä Oulun reissu, mikä toteutetaan nyt ainakin tulevana viikonloppuna. Käydään muutamien sukulaisten luona ja vietetään aikaa meidän perheiden kanssa. Käyn myös laittaan pitkästä aikaa ripsipidennykset, mistä oon kans aikas innoissaan. Ei siinä yhdessä viikonlopussa hirveitä ehdi, mut ihana silti viettää edes hetki näiden rakkaiden sukulaisten kanssa.

Enskuussa meillä olis suunnitteilla ainakin viikonloppureissu Roomaan, mistä lisää täältä. Haluttais myös käydä toisen kerran Kolin mökillä, koska siellä saa jotenkin mielen rauhoittuun ja pystyy rentoutuun ihan omalla tapaa. Mökkeily on vaan aina yhtä ihanaa. Ja nuotiot ja veneellä soutaminen. Tälle kesää en muuten oo päässy vielä edes veneilemään! Kiro nauttii ihan tosissaan luonnossa olemisesta ja sitäkin on niin ihana nähdä iloisena juoksemassa ulkoilmassa. Mutta katsotaan, mitä tässä ehditään. Rauhassa hyvä tulee, eikös vaan. Blogin puolella tuun palaileen muutamiin matkakohteisiin lähiaikoina, joista en teille aiemman blogitauon vuoks oo tullu tänne kirjoitteleen. Kuvatulvia siis luvassa!

Lähiaikoina tarkoituksena olis käydä tutustuun Tampereen uuteen saunaravintola Kuumaan! Joko ootte käyny kyseisessä paikassa? Mitä tykkäsitte?

THE NEXT TRAVEL DESTINATION IS...

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

The next travel destination is... Rome!!

Joo mä päätin yllättää miesystävän ostamalla meille viikonloppumatkan Roomaan elokuulle! Oikeastaan tein sen jo kevään lopussa, mutta oon onnistunut ihme kyllä pitämään sen näinkin kauan aikaa salassa. Enää se ei kuitenkaan sitä ole, sillä vahingossa asian yhteydessä menin paljastaan, missä tää yks mun suunnittelema viikonloppu vietetään. (Ei varsinaisesti yllätä) - Jokatapauksessa elokuun lopussa ollaan siis lähdössä Roomaan!

Roomasta oon kuullut tosi paljon hyvää, mut sit on myös näitä monia sananlaskuja - mitkä vaan on jäänyt mieleen pyörimään. Mulla on tietynlainen kuva päässä ylipäätänsä Italiasta, miten siellä on vanhoja rakennuksia kapeine katuineen, katusoittajia ja luovia ihmisiä, pieniä kahviloita ja ravintoloita, ympäri vuoden lämmintä, tyylikkäitä ihmisiä ja kauhee määrä nähtävyyksiä. Pitääkö tää sit ylipäätänsä paikkansa tai ei, niin odotan kyllä niin innolla taas seuraavaa matkaa ja ylipäätänsä Italiaa.

Jos ootte käyny Roomassa tai ootte lukenu jostain hyviä vinkkejä kys. kaupunkiin liittyen, niin pistäkää viestii kommentti boksiin ja hei laittakaa muutenkin! Ihana päästä lukeen teidän kommentteja ja kuuleen matkavinkkejä :)

"Carpe diem, Festina lente"

KOLI NATIONAL PARK

tiistai 3. heinäkuuta 2018
Kuva: Mäkrävaara, Koli
Kolin kansallispuisto on ihana! Aina kun käydään Kolilla mökkeileen, niin mulla on joka kerta mielessä ensimmäisenä et voidaanko käydä samalla ihasteleen näitä maisemia. Tää maisema Pielisjärvelle on niin kaunis! Tälläkin kertaa meidän poislähtiessä mietin jo, voitaisko tulla seuraavalla kertaa piknik eväiden kans tänne kallioille istuskeleen. Enkä usko et ihmettelette yhtään, miksi?

Juhannuksen aikaan me päätettiin kohdistaa yhdelle päivää ulkoilua Kolin Kansallispuiston maisemissa. Jätettiin auto Kolin rinteiden alle parkkiin ja suunnattiin alkuun rinteiden yläosaan, missä sijaitsee myös Sokos Hotel Koli. Sinne olis päässyt ilmaisella näköalahissillä, joka kulkee rinnettä pitkin - mutta me päätettiin ottaa jalat alle ja kävellä Kiron kans portaita pitkin ylös. Ylhäältä pääsee suoraan muutamille näköalapaikoille ja jo muutamien portaiden jälkeen voit kiivetä kallioille, mistä näköyhteys järvelle on jo uskomaton.

Me päätettiin kuitenkin kiertää tälläkertaa Ukko-Koli, Akka-Koli, Paha-Koli ja lopuksi käveltiin vielä Mäkrävaaraan asti. Kävelyä tälle päivää kertyi n. 11 kilometriä. Eikä siis ihme, että kävely tuntui raskaalta ja loppu vaiheessa meinasi usko loppua jaksamisen suhteen. Tässä maastossa kilometrikin tuntuu tosi raskaalta, jos se on lähinnä pelkkää nousua. Onneksi välissä kuitenkin vähän tasaisempaa myös, eikä meillä ollut mikään kiire. Vesipullo olis saanu olla kyllä mukana, mutta perus olla jälkiviisas ja unohtaa tää. Omaa tahtia käveltiin eteenpäin ja pysähdeltiin aina ihasteleen näitä maisemia. Minä sit taas valokuvaamaan ja yrittään saada välittyyn tää kaunis luonto. Aina se ei oo helppoa, mutta täällä se oli yllättävänkin - koska luonto täällä on vaan yksinkertaisesti niin kaunista! Mutta nyt kuvien pariin <3