Top Social

IHANA ROOMA

torstai 13. syyskuuta 2018
Heippa! Vihdoin saan aikaiseks tulla tänne blogin puolelle päivitteleen Rooman matkakuvia ja tunnelmaa meidän matkalta! Ensin oli matka, sitten töihin paluu ja yövuorot, sinnikäs flunssa ja yksinkertaisesti vaan laiskuus. Miten sitä välillä siirtääkin kaikkea hommaa vaan eteenpäin, ihan vaan koska ei saa aikaiseks tehtyy kaikkee sitä mitä on suunnitellut.

Rooma oli I H A N A ! Jos joku sanoo toista, oon hämilläni. Tää kaupunki oli niin täynnä historiaa ja kauniita rakennuksia - kuvankaunista ihan jokapuolella. Tai sit meidän ajankohta elokuun lopussa oli vaan mitä parhain, mut me tykättiin ja ihan todella. Rooma vei kyllä mun sydämen. Ihana kaupunki - voisin palata tänne kyl koska tahansa!



X Rooma oli täynnä historiaa ja merkittäviä muistomerkkejä, rakennuksia ja kaunista arkkitehtuuria. Ajatella, et suuri osa Rooman vanhoista rakennuksista on tehty käsin. Ei se oo ihme, et sanontaa: "Ei Roomaakaan rakennettu vuodessa" -  käytetään. Tää kaupunki kuvastaa kyllä niin hyvin sitä, et miten paljon työtä onkaan ollut rakennuksia ja muistomerkkejä rakennettaessa, sillä ne ovat valtavia! Pelkästään rakennusten ovet on aivan valtavia. Vaikea käsittää miten tällaisia rakennuksia on saatu pystyyn ja vieläpä käsin.


X Nää Rooman Gelaton jäätelöt oli aivan ihania. Valittavana oli tuttuja makuja, mut sit ihan uusia tuttavuuksia. Rooman kadunkulmat on täynnä erilaisia gelato - jäätelöbaareja. Makuja löytyy jopa kymmenittäin erilaisia ja periaatteena on valita se pari eri makua, jonka lisäks on mahdollista kasata omaan annokseensa erilaisia koristeita, kuten mun valitsema macaron. Mä päätin hakee omani ihan Fontana di Trevin lähistöltä olevasta jätskibaarista, ettei se ehdi sulaa +30'C helteessä ennen kuvan nappaamista, ofcourse. En tietystikään malttanut olla ottamatta kuvaa tästä ja vieläpä näin ihanalla paikalla, kun se oli mahdollista.


X Ainiin ja Trevi Fountain oli kyl ihan uskomaton! Ehdottomasti yks kauneimmista paikoista Roomassa. Tän ympäristö oli keskellä päivää ihan täynnä turisteja näin elokuussa, mut kaikki oli todella ystävällisiä toisilleen ja antoivat tilaa, kun saivat oman kuvansa lähteen luona otettua. Aivan ihana tunnelma ja niin romanttinen paikka. En voi vaan sanoo muuta. Niin kaunista. Käytiin yhden päivän aikana yhteensä 3 kertaa täällä ja jäi kyllä ehdottomasti mun mieleen. Ikuistettiin parit yhteiskuvat paikallisen Polaroid -valokuvia ottavan kuvaajan toimesta ja kyllä kannatti, vaikkei kuvaaja erityisen ammattitaitoinen ollutkaan. Sitä kun kaksin matkustaessa nuo yhteiskuvat jää usein minimiin, niin tää oli hyvä keino saada ikuistettua yhteinen hetki Fontana Di Trevillä.


X Valokuvaaminen Roomassa oli ihanaa. Koska yksinkertaisesti jokapaikassa oli todella kaunista. Vaikka me käveltiin syrjäkadulla, löysi sieltäkin aina jotain hauskaa tai nättiä. Varsinkin ruokapaikat syrjäkaduilla oli kivoja! Siellä ravintolan työntekijät valmistivat ikkunan luona itse pastaa, josta ravintola sit myöhemmin valmisti tilaavien asiakkaiden ruoat. Sieltä löysi niitä gelaterioita eli jätskibaareja ja pieniä kahviloita. Ja olihan ne vaan niin hurjan suloisia ja nättejä. Voisin niin kuvitella juovani aamukahvini jollain näistä vanhanaikaisista ja kauniista parvekkeista. Talot ja rakennukset ylipäätänsä Roomassa ovat niin kauniita. Hassua miten koti-Suomessa sitä ihannoi uutta, mutta Roomassa keskittyy vain kaikkeen vanhaan - koska siellä sen vaan näkee niin hurjan kauniina.



X Rooma jäit kyllä niin mun sydämeen! Ehdottomasti matkustamisen arvoinen kohde. Itsellä jopa mahdollisesti se ihanin kaupunki, missä mä oon koskaan vieraillut. Muhun tää vaan kolahti niin vahvasti. Tiiättekö tunteen? Oon valmis palaan tänne koska tahansa! <3



X Ruoka oli todella hyvää! Me syötiin viikonlopun aikaan pitsaa, joka oli valehtelematta elämäni aikana paras syömäni pizza! Sit pastaa joka oli valmistettu alusta alkaen itse, eikä sitä oltu ylikypsennetty kuten Suomessa on usein tapana - kyllä muuten maistu. Sit käytiin syömässä ihan kunnon pihviravintolassa, eikä sekään kyllä pettänyt! Ainoa mikä petti oli hotellin aamupala, mut ei sen niin väliä - sillä vastaan tuli kyl aina pieniä kahviloita ja ravintoloita, josta sai joko paikanpäällä syötäväks kevyempää tai raskaampaa ruokaa tai sit vaikka mukaan kadulle nautittavaksi. Ykskin iltapäivä me napattiin pizzaslaissit mukaan pieneen nälkään. Oon joistain blogeista lukenut miten hyvien ravintoloiden löytäminen Roomasta olis hankalaa, mut en voi kyllä samaistua yhtään. Meillä oli ehkä jopa haastavampaa päättää minne mennä!



X Tää ravintola Canova, jonne pysähdyttiin viinille kesken kaupungin kiertelyn oli ihastuttava! Näkymät Piazza de Popolon aukiolle olivat kauniit ja ravintola tarjosi juomaa tilatessa automaattisesti pientä naposteltavaa, mikä oli Italiassa ihan tavanomaista. Täällä meille taidettiin tarjota oliiveja ja sipsejä. Joissain ravintoloissa myös popcorneja ja pähkinöitä. Oli kivaa, että asiakkaita huomioitiin tällätavoin. Piazza de Popolon vierellä on muuten aivan ihastuttava näköalatasanne ja puistoalue Terrazza del Pincio. Suosittelen ehdottomasti, sillä Roomaa pääsi ihasteleen yläilmoista varsin hyvin täältä!

X Maisemat Terrazza del Pinciolta oli ihastuttavat. Kehun kehumistani, mut ihan oikeasti. Kattokaa miltä täällä näyttää. En kestä ajatusta tästä paikasta myöhään illalla tai vaikkapa auringonlaskun aikaan, mutta upea oli näin päivälläkin. Tälläkertaa meillei ollu mahdollisuutta palata tänne toistamiseen. Ehkä seuraavalla kertaa!



X Rooma oli vaan niin ihastuttava! Nyt mä ymmärrän mistä mä oon lukenut ja mistä mä oon kuullut aiemmin. Sitä vaan hymyillen kuuntelee aina toisten matkakertomuksia ja haaveilee seuraavista matkakokemuksista ja laittaa ylös seuraavia suunnitelmia. Kuitenkaan tietämättä todella siitä, mitä eri maissa ja kulttuureissa on vastassa. Toiset kaupungit tuntuu kaupungeilta muiden joukossa missä on mukava vierailla, toiset taas iskee suhun ihan todella! Rooma oli mulle kyllä sellanen yllätys, etten uskonut sen jättävän muhun näin merkittävää vaikutusta. Kauniita paikkoja on muuallakin, mut tän kaiken kauniin lisäks olihan siellä niin ihania ja hauskoja ihmisiä, uskomaton tunnelma, joka kulman takana uutta nähtävää, ihania puistoalueita ja näköalapaikkoja, hyvää ruokaa ja viiniä sekä tää paikka on ihan yli romanttinen. Ihan oikeasti, ihan paras parisuhde viikonlopulle ja vuosipäivän viettoon! I will come back <3
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti