Nyt täällä bloginpuolella jatkoa Turkin matkapostauksen ensimmäiseen osioon, joten jos ette ole ensimmäistä vielä käyneet lukemassa - sen voi tehdä
tästä ! Matkalta palaamisesta nyt reilu viikko aikaa takana ja Oulustakin juuri toissapäivänä kotiuduin, joten normaaliarkeen pitäs alkaa taas totuttautumaan. Tämä viikko vielä kesälomaa, sitten paluu töiden pariin. Eiköhän se tästä taas!
Toinen viikko meidän matkalla kului enemmänkin arkisesti kuin edellinen - siinä suhteessa, että me laitettiin pääsääntöisesti itse ruokaa hotellilla, eikä syöty niinkään paikallisissa ravintoloissa, missä menut olivat aika samankaltaiset riippumatta paikasta. Me käytiin treenaamassa kuntosalilla kolmesti viikkoon, kun otettiin paikalliselle
Tom's Gymille muutaman kerran kortit. Treenaaminen salilla tuntui todella raskaalta tämmöiselle, joka ei oo vastaavassa ilmastossa tottunut treenaamaan. Sitä kulutti hirmuiset määrät nestettä ja huomasi, että vettäkin tuli juotua todella paljon. Hikoili, eikä tehoa treenaamiseen tahtonut löytyä samanlailla kuin Suomessa. Olo kuntoillessa oli kokoajan sellainen kuin olisi tehnyt viimeisiä sarjoja, mutta päässään tiesi että oli vasta aloittelemassa ja jaksaisi kyllä lisää ja lisää. Uskallan kyllä väittää, että vaikka kuinka yritti salitreenejä toteuttaa, niin sitä samaa tunnetta ei lihaksiin saanut kuin mitä kotisalilla treenatessa. Kroppa vaan ei jaksanut niissä olosuhteissa. Mutta treeni kuin treeni on aina hyväksi, niin mä ajattelen. Sali itsessään oli laadukas ja sieltä löytyi kaikki tarvittava. Ja minkä hyvänmielen ja energialatauksen siitä saakaan näinä aamuina aina tulevalle päivälle! Tosi hyvä olo oli kyllä jokaisen treenin jälkeen.
Aurinkoiset päivät hyödynnettiin aina rannalla makoillen ja kun oli pilvistä, käytiin shoppailemassa ja otettiin rennosti hotellilla tai pelailtiin biljardia. Oikeastaan oli keli kuin keli, niin meillä oli kyllä aina jotain tekemistä, eikä aika käynyt pitkäksi. Aina oli valokuvattavaa ja kirjojakin tuli luettua melko ahkerasti. Käytiin pelaamassa minigolfia pari kierrosta, tutustumassa moskeijaan ja katsomassa kuvankaunista vesiputousta, jokiristeilyllä ja Manavgatin markkinoilla. Yhtenä päivänä matkustimme kauemmas vuoristolle, mistä pääsimme kauniille kanjonille ja täällä pääsimme laskemaan koskea. Ikimuistoinen kokemus!
Tästä pääset lukemaan lisää aiemmasta postauksestani, missä lisää koskenlaskusta ja kahdesta muusta uudesta kokemuksesta.
Manavgatin jokiristeily päivänä oli todella lämmintä ja päästiin nauttimaan auringosta veneenkannelta. Vene seilasi jokea pitkin kauniille hiekkarannalle, missä pääsimme ajamaan vesiskootterilla ja ruokailemaan. Toisella puolen rantaa oli meri ja toisellapuolen oli joki, missä saimme uida vapaasti. Takaisin tullessa taivas alkoi täyttyä pilvistä, mikä ei haitannut enää tässävaiheessa päivää. Kävimme Manavgatin basaarialueella, missä oli pari kertaa viikkoon pidettävät markkinat.
Turkin hintataso oli mielestämme joiltain osin huokeampi, mutta toisaalta taas samaa luokkaa kuin Suomessa. Missään tapauksessa korkeampi se ei ollut. Kokemuksieni kautta olen huomannut, että Sidessä ja Manavgatissa hintataso on edullisempi kun Alanyassa, missä on jonkunverran korkeampi suhteessa. Ruokakaupoissa hinnat ovat todella huokeita ja ruoanlaittaminen itse on hyvin edullista, kun taas ravintoloissa ruokaileminen on kalliimpaa, sillä juomat ovat normaalihintaisia. Kuitenkin, myös ravintolassa syöminen on edullisempaa täällä kuin Suomessa. Meillä ravintolassa syömiseen meni kahdelle hengelle yleensä n. 100 liiraa ~ 30 euroa, ruokineen ja kaikkine juomineen sen aikana. Ainakin meillä menee vähintäänkin tän verran, kun käydään Suomessa syömässä ravintolassa ja tilataan yhdet juomat. Vaatteiden hinnat ovat pitkälti riippuvaisia siitä, haluatko ostaa aitoja merkkivaatteita vai halpoja kopioita niistä. Basaarialueilla tulee aina tinkiä ja neuvotella yhdessä myyjän kanssa tuotteiden hinnasta. Ja tärkeää on muistaa, että kaikki siellä myytävä on kopioita erilaisista merkeistä. Yleensäottaen kuitenkin myös merkkiliikkeiden tuotteiden hinnat ovat vähän edullisempia sieltä ostettuna kuin Suomessa, erityisesti Manavgatin ja Siden alueilla.
Manavgatin jokiristeily päivänä käytiin siis myös moskeijassa ja vesiputouksella. Moskeija oli todella suuri sellainen ja siellä meidän tuli peittää hartiamme ja hiuksemme huivilla, ennen sisäänmenoa. Sinne meneminen lyhyissä tai paljastavissa vaatteissa oli ehdottomasti kiellettyä. Onneksi kuvaaminen sisäpuolella oli sallittua, sillä se oli todella yksityskohtaisen ja hienon näköinen.
Turkissa Islaminusko näkyy vahvasti. Päivänaikana moskeijan tornista eli
minareetista kuulutetaan rukouskutsuja. Rukoushetkiä kuuluu muslimien arkeen viisi päivässä. Moskeijan lähellä sijaitsee aina peseytymispaikka, missä heillä on tapana peseytyä ennen moskeijaan menoa ja rukousta. Ihmiset moskeijan luona olivat todella ystävällisiä ja tuttavallisia, ohjeistivat ja auttoivat toisiaan.
~ Manavgatin vesiputoukset osoittautuivat myös todella upeaksi paikaksi vierailla.
Paikka oli ensinnäkin ihan sanoinkuvaamattoman kaunis, vesi höyrysi ilmassa ja virtasi voimakkaasti. Ilmassa oli raikas ilma ja siellä oli hyvä hengittää.
Mutta annetaan kuvien puhua puolestaan, sillä ne kertovat teille varmasti enemmän! ~
Turvallisuustilanne kyseisessä kaupungissa tuntui siellä ollessa ihan hyvältä. Ulkoasiainministeriön matkustustiedotteen mukaan maassa on noudatettava erityistä varovaisuutta. Lisätietoa löydät
tästä ! Matkustustiedotteen ohjeiden mukaan kehoitetaan välttämään suuria väkijoukkoja ja mielenosoituksia, sillä uusien terrori-iskujen mahdollisuutta ei voida sulkea pois. Paikalliset ihmiset elävät tavallista arkea, eikä asia ole millään tapaa yleisessä keskustelussa heidän arjessaan tai tule turisteille esille heidän tietämättä asiaa. Myöskään matkatoimistot eivät puhu asiasta ääneen, sillä haluavat todennäköisesti välttää yleistä pelkoa ja hermostuneisuutta, mitä se voi saada aikaan.
Silti joidenkin turistien kanssa jutellessa on tullut esille se, miten he yrittävät olla perillä ympärillä tapahtuvista asioista ja ovatkin yrittäneet ratkoa tulevaa, kertomalla näin:
¨ Täällä käytännössä odotetaan, että jossain päin tätä suosittua lomakohde kaupunkia pamahtaa. Joko pääkadulla tai basaarialueilla, jossain arvokkaiden tai merkityksellisten rakennusten lähellä se voi tapahtua. Mahdollisesti loppukesästä, kun turisteja on enemmän. ¨
Järkyttävää ajatella sitä, jos itselläkin pitäisi elää jatkuvasti varpaillaan miettien
mitä jos. Entä jos täälläkin pommitetaan, tai
mitä jos se tapahtuukin täällä. Ei varmaa siitä, että on turvallista vain olla. Onhan se tällähetkellä riski ympäri maailmaa, että jotain kamalaa tapahtuu ja että viattomia ihmisiä voidaan pommittaa, mutta näillä ihmisillä se
riski on merkittävä tällähetkellä päivittäin! Kaikkia maassa olevia kannustetaan seuraamaan päivittäin erilaisia tiedotusvälineitä, kaikenvaralle. Mielestäni maan asukkaiden tulisi omassa arjessaan vain keskittyä siihen itseensä eli arkeen, eikä pelkoon. Vain tällätavoin he pystyvät nauttimaan omasta arjesta.
Niin mekin teimme. Keskityimme omaan lomaamme, emmekä mahdollisiin riskeihin. Tietysti maassa oleminen pari viikkoa on toinen kuin maassa asuminen vakituisesti. Millainen meidän lomamme olisi ollut jos
olisimme keskittyneet lomailun sijasta kaikkeen mahdolliseen negatiiviseen ja riskeihin?
Meidän lomamme aikana katukuvassa ei siis tapahtunut mitään tavallisesta poikkeavaa. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja avoimia, ottivat meidät hyväntuulisina vastaan. Neuvoivat ja auttoivat, jos halusimme kysyä apua tai neuvoa johonkin asiaan. Hotellin henkilökunta kyseli usein minne olimme lähdössä, ja minusta tämäkin on huolehtimista, sillä mitä jos jotain tapahtuisi. He olisivat useimmiten tienneet minne olimme lähteneet. Pienet asiat tuovat sellaisen kivan, luottavaisen mielen tähän maahan. Ei siellä tarvinnut pelkoa tuntea. Ainoa ilta jolloin sain itseni ja omalla käytökselläni jopa myös Juuson hermostumaan ja surulliseksi oli se ilta, kun suomalaismies sai ahdistettua mun pään kaikella negatiivisella pelottelulla, kun meillä oli vielä viikko reissua jäljellä - ja mun sisko oli vielä tulossa samaan kaupunkiin.
Kertoi vain ja ainoastaan negatiivista ja mitä hänen mielestään maassa voi tapahtua hetkenä minä hyvänsä.
Mitä hyvää se tästä sai? Ja olihan hän itsekin maahan matkustanut?
Kai hän tunsi itse ahdistuneisuutta näitä ajatuksia pähkäillessään. Me koimme kuitenkin olomme erittäin turvalliseksi maassa, eikä meidän oikeastaan tarvinnut miettiä sitä enempää, missä voisimme kulkea.
Keskityimme siihen, mitä halusimme tehdä ja nähdä - toteutimme sen.
Koska mä omistan ton toisen puoliskon mukaan sen televisiossa paljon mainostetun - matkageenin, ei varmaan tarvitse kahta kertaa miettiä, miten suuri matkakuume mulla jo on. Musta tuntuu, että se on korkeimmillaan aina juuri kun kotiinpalaa joltain reissulta. Aina tulee se tunne, että lisää lisää. Pakko päästä jonnekin ihan erilaiseen paikkaan kokemaan lisää sitä uutta ja odottamatonta.
Tiedättekö?
Mutta ihan näin yhteenvetona oon kyllä enemmän ku kiitollinen tästäkin reissusta! Nää on aina niitä super huippuja -juttuja, mitä odottaa aina uudestaan ja uudestaan. Niin pitkään, kunnes pääsee taas uudestaan. Ja minkä ilon se saakaan aikaan, kun pääsee sinne lentokentälle. Silloin sitä tietää pääsevänsä todella taas uudelle matkalle. Mutta nyt on muutama muu juttu edessä ennen seuraavaa matkaa. Valitettavasti elämään ei kuulu vaan jatkuvaa matkustamista ja rentoutumista, vaan myös niitä velvoitteita ja työntekoa näiden matkojen rahoittamiseksi. Mutta oikeasti se on vaan hyvä näin!
SATU
